"Työpaikkana Vianor saa täydet pisteet"

Janette Haimi oli Vianorissa sesonkityöntekijänä. Lue alta Janeten kokemukset rengasalasta ja Vianorista työpaikkana.

Janette Haimin kokemuksia Vianorissa työskentelystä

"Miesvaltaiselle alalle töihin hakeminen voi olla naisille suuri kynnys. Kokeilunhaluisena päätin kuitenkin testata, kuinka pärjäisin miesvoiman keskellä, täysin uudenlaisten juttujen parissa. Ensimmäisenä päivänä töissä kerrottiin rengasmerkinnöistä ja kuinka lukea niitä. Kaikki tuli aivan uutena tietona. Välillä nauratti itseäkin, että mihinhän sitä nyt on lähdetty mukaan. Oppi taisi kuitenkin mennä perille, ja renkaat menivät kuin menivätkin kaupaksi. Ihmekös tuo, kun työkaverit Vianorilla oli aivan mahtavia ja tekivät minusta todellisen rengasmyyjän.

Nykyään rengasmerkinnät ja muut tuntuvat päivänselviltä asioilta. Tietokoneen näpyttely, puhelimeen vastaaminen ja myynti tulivat sesonkityössä tutuksi. Haaste vaan on eri, kun kaikki hommat käsittelevät renkaita. Vianorilaiset opettivat minulle kaikenlaista kyseisestä työstä ja laittoivat mut jopa vaihtamaan renkaita.  Huolimatta pienistä tuskailuista aivan uusien ja tuntemattomien juttujen suhteen, mun työpäivät oli ihan parhaita. Ainakin kaikki työt, joita tein, opetti mulle enemmän kuin paljon.

Mulle tää oli yksi iso kokemus lisää. Vianorilla työskentelyn kautta selkiytyi ajatukset tulevaisuuden suunnitelmista ja niiden tavoittelemisesta.   Työpaikkana Vianor saa kyllä täydet pisteet. Työhön perehdytettiin kunnolla, työsuhdeasiat olivat selkeät ja tietokonejärjestelmät helppo oppia. Työ on monipuolista, eikä aika töissä todellakaan käy pitkäksi. Suosittelen Vianoria työpaikkana ehdottomasti jokaiselle, jolla on pienikin kiinnotus autoja kohtaan. Tietenkin myös niille, jotka kaipaavat uusia kokemuksia. Hyppy tuntemattomalle alalle voikin olla yksi parhaista päätöksistäsi!"