Rekisteröidy
010 401 401
Puhelun hinta 0,0835€/puh + 0,1669€/min (alv. 24%).

Liukastellaanko Suomen teillä pian heikoilla ja väärillä renkailla?

24.02.2016

Jäisillä, talvisilla teillä ajaminen on jo sellaisenaan haastavaa. Liikenneturvallisuus uhkaa huonontua entisestään, sillä ajoneuvokantamme talvirenkaiden jääpito heikkenee huolimatta rengasteknologian kehityksestä. Lisäksi talvirengaspakkoon on suunniteltu lievennyksiä. Tuoreen tutkimuksen mukaan teillä tarvitaan myös nastarenkaita turvaamaan kaikkien tielläliikkujien etenemistä.

Pohjoismaisissa talviolosuhteissa renkaiden tehtävänä on taata turvallisempi ajo, minkä lisäksi niillä on suuri vaikutus myös teiden kuntoon. VTT:n tuoreessa tutkimuksessa selvitettiin, miten tehokkaasti nasta- ja kitkarenkaat karhentavat tietä ja kuluttavat lumi- ja jääpolanteita.

- Tutkimuksen tulokset osoittivat, että pito on paras, kun vähintään puolet tiellä ajavista renkaista on nastarenkaita. Näin myös kitkarenkaiden käyttäjät hyötyvät nastarenkaiden karhentamasta tien pinnasta. Pienemmällä nastarengasosuudella pito vähenee merkittävästi. Nämä tulokset vahvistavat norjalaisten liikenneturvallisuustutkijoiden aikaisemmin saamia tuloksia, kertoo tutkija Mikko Malmivuo Innomikko Oy:stä.

- Nastarenkaat kuluttavat jäätä, mutta kuten hiekoitushiekkakin, ne ovat samalla myös osaltaan vaikuttamassa ilmanlaadun heikkenemiseen. Liikenneturvallisuuden näkökulmasta nastarenkaat ovat kuitenkin paras vaihtoehto.

Kaikki talvirenkaat eivät sovellu Suomen talveen

Vaikka tutkimustulokset ovat yksiselitteisiä, turvallisella talviajamisella on haasteita. Ensimmäinen niistä on ajoneuvokannan talvirenkaiden jääpidon heikkeneminen. Kansainvälisistä standardeista vastaava johtaja Jarmo Sunnari Nokian Renkailta pitää ongelmaa paradoksaalisena.

- Kaikki rengasvalmistajat kehittävät koko ajan aina vain parempia renkaita, mutta oikeat renkaat eivät välttämättä kohtaa oikeita käyttäjiä. Tähän on useita syitä, muun muassa rengaskategorioiden kasvava määrä, nettikauppa – erityisesti ulkomailta – sekä käytettyjen autojen maahantuonti, jossa ostaja saa usein talvirenkaat kaupan päälle, Sunnari sanoo.

- Ongelmana on se, että kaikki talvirenkaina markkinoidut renkaat eivät sovellu kaikkiin talviolosuhteisiin. Keskieurooppalaiseen talveen suunnitellut renkaat ovat aivan eri asia kuin pohjoismaiseen talveen suunnitellut renkaat.

Tieliikennelakiin vaatimus jääpitomerkinnästä?

Talvirenkaiden tärkein turvallisuusominaisuus on jääpito. Tästä kertovaa merkintää renkaissa ei kuitenkaan ole. Sen sijaan pakollisiin merkintöihin lukeutuu muun muassa tyyppihyväksynnän lumipitomerkintä, joka ei kerro mitään jääpidosta sekä EU-merkinnän märkäpito, joka on täysin vastakkainen ominaisuus jääpidolle.

Ratkaisuksi ongelmaan on esitetty pohjoismaista jääpitomerkintää, jonka perusteella ostaja tietäisi, mitkä renkaat soveltuvat pohjoismaiseen talveen. Mikko Malmivuon mukaan Suomen tieturvallisuus paranisi merkittävästi, jos keskieurooppalaisten renkaiden määrä vähenisi.

- Jos kaikki Suomessa talvella ajavat siirtyisivät pohjoismaisiin talvirenkaisiin, loukkaantumiseen tai kuolemaan johtavat liikenneonnettomuudet vähenisivät selvästi. Samalla kertyisi myös taloudellista säästöä.

Pohjoismainen jääpitomerkintä on vasta esitysvaiheessa, mutta muutokselle olisi nyt hyvä aika, sillä tieliikennelakia ollaan joka tapauksessa päivittämässä.

- Sitten ryhdytään miettimään, mitä väylää pitkin esitys toteutuu: tekeekö Suomi ensimmäisen liikkeen ja sitten yhteistyötä Ruotsin ja Norjan kanssa? Pohjoismaisesta yhteistyöstä tällä alalla on kokemusta jo nastarenkaiden vaatimusten osalta, Sunnari kertoo.

Talvirengaspakon lievennyksellä karuja seurauksia

Toinen talvisen tieturvallisuuden kohtaama ongelma on suunnitelma talvirengaspakon lieventämisestä. Toteutuessaan ensimmäisen julkisuuteen kerrotun mallin mukaan se tarkoittaisi sitä, että autoilijat saisivat itse päättää, milloin vaihtavat talvirenkaat autoonsa. Tämä johtaisi tieturvallisuuden heikkenemiseen ja lisäisi onnettomuusriskiä erityisesti suojateillä ja risteyksissä kaupunkialueilla. Haavoittuvimpia ovat kevyen liikenteen kulkijat, kuten lapset, nuoret, vanhukset, pyöräilijät. Yhteiskunnalle aiheutuisi huomattavia lisäkustannuksia.

Nokian Renkaiden teettämän talvirengaskyselyn mukaan jopa 32 prosenttia autoilevista, rengashankinnoista päättävistä suomalaisista vaihtaisi lakimuutoksen tullen talvirenkaat vasta, kun katsoisi itse tarvitsevansa niitä. Kelimuutosten ennakointi on kuitenkin äärimmäisen vaikeaa eikä renkaiden vaihtaminen välttämättä onnistu juuri silloin, kun liukkaat kelit yllättävät syksyllä ja pitkin talvikautta. 17 prosenttia vastaajista hankkisi ympärivuotiseen ajoon sopivat renkaat, jotka eivät sovellu Suomen talveen. Pahimmillaan jäisillä teillä siis liukasteltaisiin renkailla, joiden talvipito on lähes kesärenkaiden tasoa.

- Esitystä on perusteltu muun muassa Ruotsin mallilla, ilmastonmuutoksella ja Wienin tieliikennesopimuksella. Kaikkiin kolmeen perusteeseen liittyy kuitenkin väärinkäsityksiä, sillä itse asiassa niiden voidaan ajatella puoltavat talvikauden talvirengaspakkoa, Sunnari sanoo. Ruotsissahan viranomainen määrittää, milloin talvirengaskeli alkaa, eivät ihmiset sitä itse päätä.

Suurin osa talvirengaskyselyyn vastanneista autoilijoista on huolissaan liikenneturvallisuudesta, jos talvirengaspakon lieventäminen ensimmäisen suunnitelman mukaan menisi läpi. Peräti 80 prosenttia vastaajista uskoo, että onnettomuuksien määrä kasvaisi, ja lähes yhtä moni on sitä mieltä, että kaikkien tielläliikkujien turvallisuus heikkenisi.

- Tutkimuksen kohderyhmänä olivat tällä kertaa vain autoilijat, mutta huolestuneiden määrä olisi varmaankin isompi, jos asiasta olisi kysytty myös muilta tiellä liikkujilta. Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden turvallisuus kärsisi reilusti, kun autot eivät keliin soveltumattomien renkaiden vuoksi pysähdykään risteyksessä jarruttamisesta huolimatta, Sunnari muistuttaa.

 

Lisätietoja:

Tutkija Mikko Malmivuo Innomikko Oy p. 050 570 6065 mikko.malmivuo@innomikko.fi SRA Manager Jarmo Sunnari Nokian Renkaat Oyj p. 010 401 7975 jarmo.sunnari@nokiantyres.com

*Tutkimus: Mikko Malmivuo, Innomikko Oy, Juha Luoma/Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy 2016: Rengastyypin vaikutukset lumi- ja jääpolanteen liukkauteen ja kulumiseen

** Talvirengaskyselyn toteutti YouGovFinland Nokian Renkaiden toimesta. Joulukuun lopulla 2015 toteutetussa kyselyssä tiedusteltiin yli 1000 suomalaiselta mielipiteitä talviautoilusta ja talvirenkaista. Tiedot kerättiin internetkyselynä 18–74-vuotiailta rengasvalintaan osallistuvilta autoilijoilta YouGovGroupin kuluttajapaneelissa. Lähtöotos ja lopullinen vastaajajoukko on painotettu väestöä edustavaksi iän, sukupuolen ja kotipaikan mukaan.


Uutiset

Lokakuu, 2017

Näin toimit rengasrikon iskiessä – hyvä painehuolto korostuu talven lähestyessä

Nokian Renkaat jatkaa suunnistuksen maailmanmestaruuskilpailuiden nimisponsorina

Giti Tires teki ensimmäisen OE-sopimuksen Euroopassa Volkswagen Groupin kanssa

 


Syyskuu, 2017

Uusi Nokian Hakkapeliitta 9 SUV ykköseksi Tuulilasin talvirengasvertailussa

Matkailuauton talvikäyttö kasvaa – Painava lasti vaatii alleen kunnon talvirenkaat

Nokian Hakka-kesärengasperhe täydentyy - uusi Nokian Hakka Blue 2 SUV on jämerä sadekelin valtias

Nokian Hakka Black 2 ja Nokian Hakka Black 2 SUV – nautinnollista menoa pohjoisen kesäteille

 


Elokuu, 2017

Giti Tire tuo pohjoismaiden markkinoille uudet nastarenkaat: GT Radial IcePro3 ja IcePro SUV3
Giti Tire tuo markkinoille kaksi uutta nastarengasta GT Radial IcePro3 ja IcePro SUV3 vaihteleviin ja vaativiin pohjoisen talvikeleihin. Edeltäjiinsä verrattuna uudet renkaat antavat vieläkin paremman pidon jäällä ja lumella, lyhyemmän jarrutusmatkan ja paremman sivuttaispidon.

 


Kesäkuu, 2017

Dörr Motorsport ja Giti Tire ajoivat toiseksi luokassaan Nürburgringissä
Giti Tire on erittäin ylpeä ensimmäisestä osallistumisestaan 45. ADAC Zurich 24h Race -kilpailuun legendaarisella Nürburgringin radalla Saksassa. Giti Tire osallistui kilpailuun yhdessä Team Dörrin kanssa, joka on yksi Saksan kokeneimmista mottoriurheilutiimeistä. Tiimi tuli kilpailussa toiseksi SP8-luokassa ja kokonaisuudessaan 40. sijalle kilpailussa.

 


Toukokuu, 2017

Laaturengas lisää turvallisuutta, luotettavuutta ja luo pitkän tähtäimen säästöä
Uusia renkaita hankittaessa moni miettii, valitako halpamalli vai satsatako kalliimpaan premium-renkaaseen? Pitkällä tähtäimellä premium on halvempi ja turvallisempi valinta.

Nokian Hakka Blue 2 ykkössijalla myös Tuulilasin kesärengasvertailussa
Kesän 2017 uutuusrengas Nokian Hakka Blue 2 nappasi voiton Tuulilasin (3/2017) kesärengasvertailussa. Rengas sai erityisesti kiitosta märkäpito-ominaisuuksistaan, ja sen todetaan toimivan vakaasti myös kuivalla tienpinnalla. Voitto ei ollut renkaan ensimmäinen, vaan se pokkasi jo aiemmin Tekniikan Maailman rengasvertailun ykkössijan.

Nokian Renkaiden moderni kesärengasvalikoima tarjoaa kestävyyttä, mukavuutta ja turvaa
Aurinko paistaa, lumi sulaa ja asfaltti kuivuu: mikäpä olisi varmempi merkki kesänrenkaiden vaihdon lähestymisestä. Nokian Renkaiden kattavasta kesärengasvalikoimasta löytyy premium-luokan tuotteet kaikkiin autoilijan tarpeisiin, olipa menopelinä sitten kompakti kaupunkiauto, vankka neliveto tai luontoa säästävä hybridi.

 


Maaliskuu, 2017

Nokian Hakka Blue 2 -uutuusrengas kurvasi voittoon Tekniikan Maailman kesärengastestissä
Pohjoismaiseen arvaamattomaan kesään suunnitellun Nokian Hakka -kesärengasperheen kuopus uusi Nokian Hakka Blue 2 oli paras kesärengas Tekniikan Maailman (5/2017) tuoreessa vertailutestissä. Renkaan siivitti testivoittoon erityisesti sen pito-ominaisuudet niin märällä kuin kuivallakin tiellä sekä testin hiljaisin ajoääni.

 


Helmikuu, 2017

Vianor ja Bridgestone solmivat jakelusopimuksen yksinoikeudella kolmeen Pohjoismaahan
Kaksi rengasalan huippuosaajaa, rengas- ja autonhuoltoketju Vianor sekä maailman suurin rengas- ja kumiyhtiö Bridgestone, solmivat yhteistyösopimuksen.

 


Marraskuu, 2016

Nokian Renkaiden uusi, nopea ja vaivaton autonrenkaiden SnapSkan-skannauspalvelu edistää tulevaisuudessa miljoonien ihmisten liikenneturvallisuutta
Nokian Renkaiden yhdessä Vianorin kanssa toteuttama uusi SnapSkan-teknologia kertoo autoilijalle renkaiden urasyvyyden ja milloin on aika vaihtaa renkaat.

 


Lokakuu, 2016

Nokian Renkaat ja Vianor maailmanennätysvauhdissa: Uusi maailmanennätys auton kahdella renkaalla ajossa on huima 186, 27 km/h
Uusi maailmanennätysnopeus saavutettiin, kun Vianorin ammattitaitoinen varikkotiimi, Nokian Renkaiden tuotekehitys  ja tunnettu stunt-kuljettaja Vesa Kivimäki yhdistivät osaamisensa.

 


Syyskuu, 2016

Liiketoimintaosto: Uusi Vianor avataan Kankaanpäässä
Satakunta saa uuden Vianorin, kun Kankaanpäässä toimiva TH-Kumi Oy myy toimipisteensä liiketoiminnan Vianor Oy:lle

 


Heinäkuu, 2016

Maltti on valttia vesiliirron yllättäessä
Tiedätkö miten toimia, jos autosi joutuu vesiliirtoon?

 


Kesäkuu, 2016

Huollettu auto ja kunnossa olevat renkaat varmistavat nautinnollisen nelipyöräloman
Autoloma antaa vapauden valita suunta ja tahti itse. Ennen tien päälle lähtemistä kannattaa kuitenkin muistaa tarkistaa muutama asia.

Oikea ajotapa ja huolto tuplaavat kesärenkaidesi kilometrit
Väärä ajotapa voi jopa puolittaa renkaan ajotuloksen. Lue vinkit oikeaan ajotapaan!

 


Huhtikuu, 2016

Kesärengasrumba lähestyy: Laadukkaat kesärenkaat säästävät rahaa ja varmistavat turvallisen matkanteon
Kevään rengasrumba on jälleen pyörähtämässä käyntiin. Autoilijan kannattaa jo hyvissä ajoin tarkistaa kesärenkaidensa kunto.

 


Maaliskuu, 2016

Liiketoimintaosto: Vianor hankki Kalajoelta palan rengasalan historiaa
Vianor Oy hankki Kalajoelta uuden toimipaikan, jonka historia ulottuu vuoteen 1945.

 


Helmikuu, 2016

Liukastellaanko Suomen teillä pian heikoilla ja väärillä renkailla?
Liikenneturvallisuus uhkaa huonontua entisestään, sillä ajoneuvokantamme talvirenkaiden jääpito heikkenee ja talvirengaspakkoon on suunniteltu lievennyksiä.

Vianor vahvistaa toimintaansa Kymenlaaksossa: Haminaan ja Kotkaan uusia myyntipisteitä
Vianor avaa kolme uutta myyntipistettä Haminan ja Kotkan alueelle huhtikuussa 2016.

 


Tammikuu, 2016

Pidoltaan heikot talvirenkaat yleistyvät: Jääpitomerkintä helpottaisi kuluttajien talvirengasvalintaa ja parantaisi liikenneturvallisuutta
Kasvava verkkokauppa ja autojen maahantuonti ovat lisänneet Keski-Euroopan olosuhteisiin suunniteltujen talvirenkaiden käyttöä Suomessa. Autoilijalla ei oikeastaan ole mitään keinoja erotella toisistaan erilaisia talvirenkaita

 


Joulukuu, 2015

Tarkista nämä ennen joululiikenteeseen lähtöä
Suomalaiset suuntaavat auton nokan joulun viettoon. Mutta ovatko auto ja kuski asianmukaisessa kunnossa?

 


Marraskuu, 2015

Tutkimus: Suurin osa suomalaisista mielestään taitavia talvikuskeja – yllättävätkö kelit tänäkin vuonna?
Suomalaiset ovat mielestään hyviä ja jopa erinomaisia kuskeja. Usko omiin ajokykyihin kasvoi tulotason mukaan, ja myös sukupuolten välillä oli eroja.

Verkkokauppa houkuttelee ostamisen helppoudella, mutta netistä tilatut renkaat voivat tulla kalliiksi
Talvirenkaiden tilaaminen verkkokaupasta houkuttelee helppoudellaan, mutta yllätyksiä voi tulla, ja ne voivat käydä kalliiksi. Vähänkin epävarman kannattaa suosia rengasliikettä.

 


Lokakuu, 2015

Vianorin ja Hammerfallin kampanjatempaukselle Effie
Katso täältä Vianorin kampanjatempauksesta taltioitu kansainvälinen viraalihitti, joka palkittiin torstaina pronssisella Effiellä.

Talvirenkaita hankkimassa? Näin hyödynnät talvirengastestien tuloksia!
Autolehtien rengastestit antavat puolueetonta tietoa renkaiden eri ominaisuuksien vertailuun. Poimi rengasasiantuntijan vinkit, miten tulkita testituloksia.

Talvirenkaiden aika! Uudet vai vanhat?
Tarkista nämä asiat ennen renkaiden vaihtoa!

Nokian Hakkapeliitta -talvirenkaille tuplavoitto Tekniikan Maailman vertailussa, Nokian Hakkapeliitta 8 paras myös Tuulilasin testissä
Maailman vaativimpien talvikelien taitajat olivat vertailutestin parhaat omissa luokissaan. Eri puolilla maailmaa julkaistavissa autolehtien testeissä sekä Nokian Hakkapeliitta 8 että Nokian Hakkapeliitta R2 ovat kumpikin olleet tähän mennessä korkeimmalla korokkeella yli 20 kertaa.

Oletko ostamassa talvirenkaita? Huomioi tämä!
Vianorin asiantuntijat kertovat mitä tulee ottaa huomioon hankittaessa uusia talvirenkaita.

 


Syyskuu, 2015

Pohjoisen teille uusi AA-luokiteltu kesärengas: Nokian Hakka Green 2 rullaa kevyesti ja kestävästi
Pohjoiseen räätälöidyn Nokian Hakka -kesärengasperheen huolettomasti rullaava esikoinen uudistui täysin. Keväällä 2016 rengasliikkeisiin porhaltava uusi Nokian Hakka Green 2 etenee tasapainoisesti sadekelillä, minimoi polttoaineenkulutuksen ja lisää nautinnollisia ajokilometrejä.

Pohjoisen teille uusi AA-luokiteltu kesärengas: Nokian Hakka Green 2 rullaa kevyesti ja kestävästi
Pohjoiseen räätälöidyn Nokian Hakka -kesärengasperheen huolettomasti rullaava esikoinen uudistui täysin. Keväällä 2016 rengasliikkeisiin porhaltava uusi Nokian Hakka Green 2 etenee tasapainoisesti sadekelillä, minimoi polttoaineenkulutuksen ja lisää nautinnollisia ajokilometrejä.

Kuluneilla kesärenkailla ojanpohja kutsuu – Näin voitat vesiliirron!
Suomen uraisille teille kertyy sateilla vaarallisesti vettä. Kolmannes Pohjoismaiseen kesärengastutkimukseen vastanneista ei kuitenkaan tiedosta vesiliirtovaaraa. Lue tästä miten toimia auton joutuessa vesiliirtoon ja miten vesiliirtoon joutumista voi välttää.

 


Heinäkuu, 2015

Suomalaiskuskit luottavat omiin ajotaitoihinsa – muiden kaahailu pelottaa
Kesän valoisissa illoissa ja lämpimällä säällä autoilun luulisi olevan pelkkää iloa ja nautintoa. Nokian Renkaiden teettämän Pohjoismaisen kesärengaskyselyn tulokset kuitenkin yllättävät - vai yllättävätkö?

 


Kesäkuu, 2015

Säästä euroja, älä tingi turvallisuudesta – ilma renkaissa ei maksa mitään!
Oikein säädetyillä ilmanpaineilla voi säästää polttoainekustannuksissa, mutta oikea rengaspaine on myös tärkeä turvallisuustekijä, jopa halpa henkivakuutus.

 


Huhtikuu, 2015

Kesäkumit alle – huomioi tämä rengaskaupoilla
Lue Vianorin asiantuntijoiden vinkit uusien kesärenkaiden ostoon sekä vanhojen kunnon tarkastamiseen.

 


Maaliskuu, 2015

Hevifanit pääsivät suosikkinsa keikalle kesken renkaiden vaihdon - Vianorin ja Hammerfallin viraalilla jo yli puoli miljoonaa katselukertaa
Vianor järjesti asiakkailleen unohtumattoman palvelukokemuksen. Katso videolta mitä tapahtui!

Aja näin – säästät polttoainetta ja renkaita
Tiesitkö, että voit säästää satasia viilaamalla ajotyyliäsi ja menopelisi kohtelua?

Nokian Hakka -kesärengasvalikoima kattavampi kuin koskaan ennen
Nokian Renkaiden vaihteleviin kesäkeleihin kehitetty Nokian Hakka -kesärengasvalikoima on nyt kattavampi kuin koskaan aikaisemmin. Maailman pohjoisimman rengasvalmistajan kesävalikoima on kasvanut peräti 30 prosenttia viime kesästä.

 


Helmikuu, 2015

Tarkista renkaasi ennen talvilomalle lähtöä
Kesäkumeihin on vielä matkaa, mutta talvirenkaitakaan ei kannata jättää oman onnensa nojaan. Nyt on keskitalven rengashuollon aika.

 


Joulukuu, 2014

Huippuluokan vihreää talvirengasteknologiaa sähköautoihin: Nokian Renkaat kehitti vierintävastukseltaan maailman ensimmäisen A-luokan talvirenkaan
Nokian Renkaat kehitti sähköautoilijoille automaailman energiapiheimmän talvirengasmallin. Uusi Nokian Hakkapeliitta R2 on nastaton talvirengas, joka on suunnattu BMW:n ainutlaatuiseen i3-sähköautoon.

 


Lokakuu, 2014

Taustalla tieteellinen tutkimus - Vianor Autotesti kertoo, millainen auto olet
Vianor on kehittänyt persoonallisuustyyppeihin perustuvan autotestin yhdessä professori Vesa Routamaan kanssa. Testihenkilön ominaisuuksia verrataan eri automerkkien ja -mallien fyysisiin ominaisuuksiin, autovalmistajien autoihin liittyviin luonnehdintoihin ja autoja koskeviin yleisiin käsityksiin. Lopuksi testi kertoo, millainen auto ja kuljettaja testattava on.

 


Syyskuu, 2014

Terror Traktor on palannut – kovempana kuin koskaan!
Vianorin Terror Traktor nousee kokonaan uudelle tasolle! Tuunatun traktorin käsittämättömiä temppuja on kuvattu ensi kertaa kymmenellä Go Pro -kameralla.

Nokian Renkaat tuo markkinoille viisi uutta katumaastureiden kesärengasta ja uudistaa myös pakettiautonrengasvalikoimansa
Maailman pohjoisimman rengasvalmistajan tuotevalikoima kasvaa viidellä uudella katumaasturirenkaalla. Markkinoiden modernein, yhä laajeneva SUV-tuotevalikoima hyödyntää lentokoneteollisuudesta ja sotilaskäytöstä tuttua aramid-kuitua. Äärimmäisen vahva sivupintarakenne tuo kaivattua kestävyyttä ja turvallisuutta vaativiin tieolosuhteisiin ja yllättäviin tilanteisiin.

 


Kesäkuu, 2014

Vianor Oy - Liiketoimintaosto
Autohuolto S.Jaakola Oy:n liiketoiminta siirtyy Vianor Oy:lle 1.9.2014 alkaen Hyvinkäällä.

Turvallisesti ja mukavasti kesäteille – Euroopan autobaanoilla myös renkaan nopeusluokalla on väliä
Kun kesätiet kutsuvat lomailijaa, on syytä tarkastaa auton ja etenkin renkaiden kunto ja tehdä mahdolliset huoltotoimenpiteet hyvissä ajoin. Paitsi rengaspaineet ja urasyvyys, myös renkaiden nopeusluokka ovat tarkastuslistalla – etenkin Euroopan pikateistä haaveileville.

 


Huhtikuu, 2014

Autokorjaamo P. Mourujärven liiketoiminta siirtyy Vianor Oy:lle 1.5.2014 alkaen
Liiketoimintaoston tavoitteena on nopeuttaa Vianorin huoltotoiminnan laajentumista, parantaa entisestään autonhuollon ammattitaitoa sekä tarjota asiakkaille entistä monipuolisempi palveluvalikoima Rovaniemen seudulla.

Maailman ensimmäinen traktoreiden talviurakointirengas: Nokian Hakkapeliitta TRI – ylivoimaista vetokykyä ja talvipitoa
Vaativien olojen erikoisosaaja Nokian Raskaat Renkaat tuo markkinoille talviurakoinnin ja lumenaurauksen erikoisrenkaan. Uusi Nokian Hakkapeliitta TRI edustaa kokonaan uutta teknologiaa sekä käyttäjäetuja talviurakointikäyttöön ja lumenauraukseen.

Vianor Oy - Yritysosto
Vianor Oy on hankkinut osake-enemmistön Kumielo Oy:stä. Yritystoiminta siirtyy Vianorille 1.1.2015 alkaen. Yrityskaupan tavoitteena on vahvistaa Vianorin rengasmyyntiverkostoa Länsi-Suomen alueella. Oston yhteydessä Kumielon toimipaikat Laitilassa, Porissa, Ruskossa, Raisiossa ja Uudessakaupungissa siirtyvät Vianorin väreihin.

Vianor-rengasketju vahvistaa palveluverkostoaan Huittisissa
Huittisten Käyttörengas Oy:n Huittisten toimipaikan liiketoiminta siirtyy Vianor Oy:lle 4.8.2014 alkaen. Liiketoimintaoston tavoitteena on vahvistaa Vianorin palveluverkostoa Satakunnan alueella.

Varmista myös kesärengasostoksilla renkaiden soveltuvuus pohjoisen teille
Talvirenkaita ostettaessa monille on itsestään selvää, että turvallisin valinta ovat pohjoisen säihin suunnitellut talvirenkaat. Keskieurooppalaiset kitkarenkaat jäävät kaupan hyllylle. Mutta tiesitkö, että myös kesärengasostoksilla on syytä katsoa tarkkaan, onko renkaat suunniteltu juuri pohjoisen kesäkeleihin?

 


Maaliskuu, 2014

Optimoi kesärenkaidesi ominaisuudet: Näillä vinkeillä parannat turvallisuutta ja säästät rahaa
Mukavampaa menoa, turvaa sadekelille sekä ympäristöä ja lompakkoa säästävää autoilua. Näihin kaikkiin ominaisuuksiin voidaan vaikuttaa paitsi sopivalla rengasvalinnalla myös käyttämällä ja huoltamalla renkaita oikein. Lue vinkit, kuinka saat kesärenkaiden huippuominaisuudet parhaiten esiin.

Nokian Hakka -kesärengasperhe pohjoisen vaihteleviin oloihin: Hakka-turva kasvattaa mielenrauhaa ja varmistaa matkan jatkumisen rengasongelman yllättäessä
Nokian Hakka -kesärenkaat ovat luonnollinen valinta autoilijalle, joka arvostaa erityisesti pohjoisen vaihteleviin kesäkeleihin kehitettyjä renkaita.

KOE MENESTYS!
LIEBHERR-demokiertue huhtikuussa 2014!

 


Helmikuu, 2014

Maailman ensimmäinen nasta-kitkarengas: Uniikki nastateknologia tuo nastat esiin tarvittaessa
Nokian Renkaat esitteli talvirenkaan 80 -vuotisjuhliin liittyen vallankumouksellisen konseptirenkaan, jonka nastateknologia antaa viitteen tulevaisuudesta. Kuljettaja voi napin painalluksella saada pitoa parantavat nastat ponnahtamaan esiin. Kun nastoja ei tarvita, nastat vedetään takaisin renkaaseen.

Liiketoimintaosto: Rengastotal Helsingissä siirtyy Vianorin väreihin 1.3.2015
Vianor Oy laajentaa verkostoaan hankkimalla uuden myyntipisteen. Helsingin Suutarilassa (Lampputie 2) toimiva Rengastotal siirtyy Vianorin väreihin 1.3.2015 alkaen.

Talvirenkaan keksimisestä 80 vuotta: Nokian Kelirengas hallitsi turvalliset kaarteet ja käännökset lumikelissä
Maailman ensimmäinen talvirengas ja Nokian Hakkapeliitan esikuva oli Kelirengas, jonka Nokian Renkaiden edeltäjä Suomen Gummitehdas Osakeyhtiö toi markkinoille vuonna 1934. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 80 vuotta ensimmäisen talvirenkaan keksimisestä.

Taloudellinen kitkarengasuutuus pohjoisen teille: Nokian Hakkapeliitta CR3 – Ajomukavuutta vaativaan ammattikäyttöön

Kestävä nastarengasuutuus paketti- ja jakeluautoihin: Nokian Hakkapeliitta C3 – Talvipitoa ja tehoa ammattilaisille
Uusi Nokian Hakkapeliitta C3 –nastarengas helpottaa raskaan sarjan ammattilaisten arkea. Ankarissa talvioloissa suvereenisti liikkuva kestävä nastarengas tarjoaa Hakkapeliittamaisen tasapainoisen talvipidon lisäksi vakaata ajettavuutta autoilijoille, jotka kulkevat tien päällä työkseen.

Uusinta nastateknologiaa, sotilaskäytössä koeteltuja materiaaliratkaisuja: Nokian Hakkapeliitta 8 SUV –nastarengas tuo talviteille ennenkokematonta pitoa ja kestävyyttä
Talvirenkaan kehittäjän katumaastureihin suunnattu nastarengasuutuus Nokian Hakkapeliitta 8 SUV taltuttaa pohjoisen talven ääri-ilmiöt täysin uusin keksinnöin. Alan modernein nastateknologia synnyttää ennenkokemattoman pidon jäälle ja lumelle. Sivupinnassa käytetyt lentokone- ja puolustusvälineteollisuudesta tutut aramid-kuituun perustuvat materiaaliratkaisut optimoivat kestävyyden.