Minimoi talven onnettomuusriskit ammattiajossa

Liian suuri tilannenopeus ja kuljettajan vääränlainen ajotyyli ovat talviajon suurimpia riskitekijöitä. Myös kuluneet talvirenkaat lisäävät onnettomuusriskiä, sillä niillä auton jarrutusmatka pitenee ja käsittely vaikeutuu erityisesti liukkaalla tiellä. Jarrutusmatkaan ja kuljettajan reaktionopeuteen vaikuttavat monet seikat, jotka voivat olla ratkaisevia yllättävissä ajotilanteissa. Huomioimalla talviajon riskitekijät vältät parhaimmillaan auto-onnettomuuksia ja pidät tiimisi turvassa tien päällä.

Äkkijarrutuksen sattuessa auton pysähtymismatkaan vaikuttaa moni asia, joista iso osa on autoilijan hallittavissa. Yksi tärkeimmistä on renkaat. Hyvässä kunnossa olevilla ja ajo-olosuhteisiin sopivilla talvirenkailla voidaan lyhentää jarrutusmatkaa ja parhaimmillaan estää onnettomuuksia. Kuluneet renkaat vaikeuttavat auton käsittelyä varsinkin liukkaalla kelillä. Ne eivät myöskään kykene siirtämään lunta ja sohjoa renkaan alta, jolloin tuntuma tiehen voi kadota helpommin. Lisäksi jarrujärjestelmän hyvä kunto on tieturvallisuuden kannalta kriittinen, ja auton jarrut tulisikin huollattaa säännöllisesti.  

Liian suuri tilannenopeus ja kuljettajan vääränlainen ajotyyli kuuluvat myös talviajon riskitekijöihin. Perussääntönä on, että vauhdin kaksinkertaistuessa jarrutusmatka nelinkertaistuu. Teillä saattaa liikkua niin pienempiä kuin isompiakin eläimiä, joihin törmäämistä voi ehkäistä ajamalla ennakoiden. Kunnollisten turvavälien pitäminen ja riittävän alhainen nopeus antavat pelivaraa äkkinäisiin tilanteisiin.  

Lyhennä pysähtymismatkaa yksinkertaisilla keinoilla  

Voit vaikuttaa pysähtymismatkaan monella tavalla:  

  • Pidä riittävä turvaväli. Yllättäviin tilanteisiin reagoimiseen jää aikaa, kun pidät riittävän turvavälin edellä ajavaan autoon.  
  • Tarkkaile ja ennakoi. Vaaratilanteet tulevat ilmoittamatta, ole valppaana liikenteessä.  
  • Keskity ajamiseen. Puhelimen käyttäminen tai auton infojärjestelmän selaaminen ajon aikana heikentää havainnointikykyä merkittävästi.  
  • Älä aja liian väsyneenä. Väsyneenä ajaminen vaikuttaa reaktionopeuteen ja heikentää kykyä reagoida äkillisiin tilanteisiin. 
  • Noudata nopeusrajoituksia. Nopeusrajoitukset auttavat pitämään tiet turvallisina kaikille.  
  • Aja olosuhteisiin sopivalla nopeudella. Auton jarrutusmatka on huomattavasti lyhyempi kuivalla tiellä verrattuna sateeseen tai lumeen. Mitoita myös ajonopeutesi kelin mukaan. 

Valitsemalla oikeanlaiset talvirenkaat voit välttää auto-onnettomuuksia  

90 kilometrin tuntivauhdilla auto liikkuu 25 metriä sekunnissa. Jos kuljettajan huomio on liikenteen sijaan jossain muualla, ehtii silmänräpäyksessäkin tapahtua paljon. Vaikka autojen turvajärjestelmät lisäävät liikenneturvallisuutta, äkkijarrutuksessa laadukkaat, hyväkuntoiset renkaat ovat ratkaisevassa roolissa. Käyttämällä turvallisia renkaita voi parhaimmillaan estää vakaviakin onnettomuuksia.  

Käytön myötä renkaiden pito heikkenee niiden kulutuspinnan kuluessa pois. Renkaan kuluneisuuden voi tarkistaa urasyvyyden perusteella. Tieliikennelaissa on määritelty pienin sallittu urasyvyys talvi- ja kesärenkaille. Talvirenkaissa tämä on kolme millimetriä ja kesärenkaissa 1,6 millimetriä. Turvallisuussyistä talvirenkaiden urasyvyyden on hyvä olla kuitenkin vähintään neljä millimetriä. 

Vinkkejä äkillisten tilanteiden ja auto-onnettomuuksien varalle: 

  • Kiinnitä autossa olevat irtoesineet niin, etteivät ne lennä äkkijarrutuksessa kuljettajan päälle.  
  • Varmista, että ajovalot ovat puhtaat ja toimivat ja niiden suuntaus on kunnossa.  
  • Testaa auton hätäjarrutoimintoa turvallisessa paikassa.   
  • Säilytä autossa varoituskolmiota ja heijastinliivejä mahdollisten onnettomuuksien varalle. 
  • Pyri pysymään jarrutustilanteessa omalla kaistallasi.  
  • Varoita vastaantulevia autoja mahdollisesta vaarasta vilkuttamalla valoja.  
  • Ilmoita kolaritilanteesta välittömästi hätänumeroon.  

Turvalliset talvirenkaat ja kattavat autohuoltopalvelut Vianorilta 

Vianorista löydät laajan valikoiman turvallisia talvirenkaita sekä kattavat autohuoltopalvelut yrityksille. Tarvitsitpa sitten jarruhuoltoa, akun vaihtoa tai laajoja määräaikaishuoltoja, huolto- ja korjauspalvelumme takaavat, että kalustosi on kunnossa ja tuottavassa työssä. Ota yhteyttä ja pyydä tarjous. Lähimmän palvelupisteesi löydät helposti verkosta. 

 

Haluaisitko saada renkaisiin ja huoltopalveluihin liittyvää tietoa, vinkkejä ja tarjouksia suoraan sähköpostiisi? Tilaa Vianorin uutiskirje. 

Artikkelit
25.10.2024

Asiantuntijan vinkit hyvien talvirenkaiden valintaan yritysautoihin

Lue lisää
Artikkelit
08.05.2024

Näin valitset oikeanlaiset OTR-renkaat ja optimoit työkoneen käytön

Lue lisää
Artikkelit
02.05.2024

Näin valitset oikeanlaiset maatalouskoneen renkaat ja optimoit käytön

Lue lisää

Voimmeko olla avuksi?

Löydetään yhdessä ratkaisu juuri sinun yrityksesi tarpeisiin