Kesärengasvalintaa tehdessä kannattaa kiinnittää huomiota muutamaan perusasiaan, jotta ajo on turvallista Suomen kesän vaihtelevilla keleillä ja yllättävissäkin tilanteissa. Laadukkaat renkaat valitsemalla voi myös säästää, sillä renkaat kestävät pidempään ja niiden pieni vierintävastus näkyy pienempänä polttoaineenkulutuksena. 

Pohjoisen kesän vaihtelevat ajokelit ja karkeat, uraiset tiet vaativat renkailta paljon. Kesärenkaiden suorituskyky ja turvallisuusominaisuudet korostuvat sadekelillä ja ääritilanteissa, kun esimerkiksi auton eteen hyppäävä hirvi pakottaa äkkijarrutukseen.  

Kesärenkaita hankkiessa kannattaa kiinnittää huomiota renkaiden märkäpitoon, jotta ajaminen on turvallista myös sadekeleillä ja vesiliirtoon joutuminen on helpompi välttää. Märkäpidon pystyy tarkistamaan helposti renkaan EU-merkinnästä. 

Vesiliirron välttämisessä paitsi kesärenkaan märkäpito, myös pintakuvio ja urasyvyys ovat avainasemassa: mitä syvemmät urat, sitä tehokkaammin ne poistavat vettä renkaan ja tien pinnan välistä. Kesärenkaiden urasyvyyden tulee lain mukaan olla vähintään 1,6 millimetriä, mutta käytännössä turvallisuusominaisuudet heikkenevät merkittävästi ja vesiliirtoriski kasvaa jo silloin, kun renkaiden urasyvyyttä on jäljellä 4 millimetriä. 

Kesärenkaiden tulee toimia luotettavasti läpi kolmen vuodenajan, sillä käyttökauteen mahtuu niin kylmiä kevätaamuja, kuumia kesäpäiviä kuin syksyn sadepäiviä. Esimerkiksi Nokian Hakka -kesärenkaat on kehitetty ja testattu niin, että ntoimivat turvallisesti vaihtelevillakin keleillä ja käyttäytyvät johdonmukaisesti ja vakaasti myös ääritilanteissa, kuten äkkijarrutuksissa ja väistöissä. 

Laadukkaat kesärenkaat voivat myös tuoda rahallista säästöä 

Mitä alhaisempi renkaan vierintävastus on, sitä vähemmän rengas kuluttaa polttoainetta. Tämä tuo kustannussäästöjä, ja myös ympäristö kuormittuu vähemmän. Laaturenkaiden huolella testatut kumiseokset, pintakuviot ja rakenneratkaisut alentavat vierintävastusta, jolloin renkaat rullaavat kevyesti ja hiljaisesti. Sähköautoilijoille pieni vierintävastus tuo lisää toimintasädettä. 

Esimerkiksi Moottorin (3/2021) rengasvertailutestissä Nokian Hakka Green 3 säästi 0,9 litraa polttoainetta 100 kilometrillä verrattuna heikoimmin suoriutuneeseen renkaaseen. Jos renkailla ajaa noin 40 000 kilometriä renkaan koko eliniän aikana, polttoainesäästöä kertyy 360 litraa eli puolentoista euron litrahinnalla laskettuna 540 euroa. 

Renkaan eliniän aikana polttoainesäästöä voi kertyä jopa yli 500 euroa 

Vaikka laadukas kesärengas on ostohetkellä kalliimpi, vuosien mittaan tulee kustannussäästöjä paitsi polttoainekuluissa myös rengasostoksissa, sillä laadukkaat renkaat kestävät kauemmin eivätkä renkaat kulu yhtä nopeasti vaihtokuntoon. 

Katso täältä Nokian kesärengasvalikoima.