Säännöllinen ilmastointihuolto tuo yrityksille kustannussäästöjä

Toimiva ilmastointi vaikuttaa ajamisen kustannuksiin, sillä auton polttoaineenkulutus pienenee ilmastointilaitteen toimiessa kunnolla. Säännöllinen ilmastointihuolto tuo yrityksille myös ennakoitavuuden kautta kustannussäästöjä, kun ilmastointijärjestelmä pysyy tehokkaana säännöllisten tarkistusten avulla eikä laitteeseen pääse syntymään pahempia vaurioita. Autossa paljon istuvalle toimiva ilmastointijärjestelmä on yksi perusmukavuuksista, joka mahdollistaa keskittymisen olennaiseen eli ajamiseen.  

Ilmastointi tarvitsee säännöllistä huoltoa toimiakseen optimaalisesti ja ilmastointilaite onkin syytä huollattaa kahden vuoden välein. Huollossa vanha kylmäaine poistetaan järjestelmästä, minkä jälkeen järjestelmä alipaineistetaan kosteuden poistamiseksi. Näin voidaan ehkäistä korroosiota. Tyhjennyksen ja alipaineistuksen jälkeen kylmäaine jälleen täytetään ja järjestelmään lisätään öljyä.  

– Järjestelmän kosteudesta johtuva korroosio voi vaurioittaa esimerkiksi kompressoria tai paisuntaventtiiliä ja siten laskea järjestelmän tehoa. Pahimmillaan vauriot estävät ilmastointilaitteen toiminnan kokonaan. Kannattaa ennemmin maksaa pieni hinta ilmastoinnin suorituskyvyn säännöllisestä ylläpidosta kuin suuri summa sen korjaamisesta myöhemmin, sanoo rengas- ja autohuoltoketju Vianorin autohuollon päällikkö Pekka Alanko. 

Toimiva ilmastointilaite säästää moottoria ja pienentää polttoaineenkulutusta 

Säännöllisten huoltojen ja vuosittaisten tarkistusten avulla ilmastointijärjestelmä pysyy tehokkaana.  

–  Säännöllisellä ilmastointihuollolla varmistetaan, että myös moottori toimii paremmin, sillä huonokuntoinen järjestelmä vie tehoa moottorista. Ilmastointijärjestelmän kylmäaineesta voi haihtua vuosittain jopa 10-15 prosenttia. Tämä lisää järjestelmän kompressorin työtä ja polttoaineenkulutusta. Kunnossa oleva ilmastointijärjestelmä tuo myös lisää ajomukavuutta paljon autossa aikaa viettäville kuljettajille, Alanko neuvoo.   

Sisäilmansuodattimen vaihdolla eroon katu- ja siitepölystä  

Auton sisäilmansuodattimen kuntoon kannattaa myös kiinnittää huomiota ja suodatin on hyvä vaihtaa, mikäli edellisestä kerrasta on kulunut yli vuosi. 

– Autolla ajamisesta tulee miellyttävämpää, kun vaihtaa sisäilmansuodattimen. Tukkeutunut tai kostea sisäilmansuodatin heikentää sisään tulevan ilman laatua sekä ilman kiertoa auton sisällä. Toimiva suodatin puolestaan poistaa katupölyn ja siitepölyn auton sisäilmasta lähes täysin, mikä lisää ajomukavuutta keväällä ja kesällä, Alanko kertoo. 

Keskity työhösi, me hoidamme loput  

Me Vianorilla pidämme huolen yrityksesi ajoneuvojen korjauksesta ja huollosta, jotta koko henkilöstösi voi ajaa turvallisesti ja mukavasti. Huolto- ja korjauspalvelumme takaavat, että kalustosi on kunnossa ja tuottavassa työssä, jolloin voit keskittyä huoletta työhösi. Kattavan palvelupisteverkostomme ansiosta meille on helppo tulla. Ota yhteyttä ja pyydä tarjous. Räätälöimme juuri sinun tarpeisiisi vastaavan palvelukokonaisuuden.  

Artikkelit
08.05.2024

Näin valitset oikeanlaiset OTR-renkaat ja optimoit työkoneen käytön

Lue lisää
Artikkelit
02.05.2024

Näin valitset oikeanlaiset maatalouskoneen renkaat ja optimoit käytön

Lue lisää
Artikkelit
05.04.2024

Näin valitset sopivat renkaat yrityksesi sähköautoon

Lue lisää

Voimmeko olla avuksi?

Löydetään yhdessä ratkaisu juuri sinun yrityksesi tarpeisiin