Kesähelteellä asfaltti lämpenee, ja rekkoja ajetaan kovilla nopeuksilla. Pienimmillä tieverkostoilla tien pinnassa on kovaa mursketta ja metsässä ja purkupaikoilla voi tulla rikkeitä tai vanne vääntyä. Saattaapa tielle sattua myös liejuinen kääntöpaikka.
Talvella puolestaan haasteena ovat peilikirkkaat jäät ja liukkaat tiet tai auraamaton lumiosuus. ”Joudumme koko ajan miettimään mikä rengas on paras. Vianorilta olemme saaneet parhaat suositukset lujille renkaille”, Simpanen kuvailee.
Huoltovarmuutta ja nopeaa reagointia Vianorilta
Saku Simpaselle on äärimmäisen tärkeää, että eturenkaat ja ohjaavat akselit ovat kunnossa. Hän muistaa edelleen, kuinka 20 vuotta sitten eräällä hänen kuljettajallaan räjähti aivan virheetön eturengas. ”Se toi ajattelun, että renkaista ei tingitä yhtään”, Simpanen kertoo. ”Vianorin kanssa rengashuoltopalvelu on toiminut todella hyvin, ja Kuopion palvelupisteessä on mukava asioida.”
Simpasen rekat ovat liikkeellä 24/7, joten vaurioita tulee, vaikka renkaista koitetaan pitää huolta. Silloin apuun soitetaan liikkuva, täyden palvelun VianorFlex 24/7 rengaspalvelu. Hiljattain Simpasen puurekan eturengas repesi vuotamaan, koska murske oli mennyt läpi soratiellä.
”Soitettiin Vianorin 24/7-rengaspalveluun, ja apu saapui nopeasti. Saatiin rengas kuntoon, matka jatkumaan ja pysyttiin aikataulussa”, Simpanen kertoo. Joskus taas autoa ei saa liikuteltua ohjaavalta akselilta tai molemmat renkaat ovat jumiutuneet vaikkapa kivimurskeen mentyä renkaiden väliin. Tilanne pitää korjata heti, sillä kustannukset alkavat juosta heti jos kuorma jää matkalle eikä paikkaavaa rekkaa ole saatavilla.
”24/7-rengaspalvelu antaa yrittäjälle levollisemman mielen. Ei tarvitse nukkua koiranunta jos rengas puhkeaa ja on hypättävä renkaan vaihtoon.”
Vianorin palvelu mahdollistaa myös sen, että kotipihassa ei tarvitse säilyttää suuria rengasvarastoja, vaan ne löytyvät Vianorilta. Simpanen on laskenut, että on paljon kustannustehokkaampaa, että Vianorin ammattilainen vaihtaa renkaat sen sijaan että, auto seisoo ja kuljettaja vaihtaa renkaan.
Täysvarustellut VianorFlex 24/7-huoltoautot
Vianorilla on Pohjoismaissa 175 omaa palvelupistettä sekä 152 partner-palvelupistettä, mikä tarkoittaa alan laajinta verkostoa. VianorFlex 24/7 rengaspalvelu palvelee joustavasti ja nopeasti uusien täysvarusteltujen huoltoautojen ansiosta. Vasteaika lyhenee, koska autot ajavat suoraan paikalle asiakkaan luo sen sijaan, että huollettava auto ajettaisiin ensin palvelupisteelle.
Moderni kalusto on varustettu viimeisimmillä alan laitteilla. Ketterässä pakettimallisessa huoltoautossa rengaskoneet ja yleisimmät rengasmallit kulkevat automaattisesti mukana.
Asiantuntevat asentajat hoitavat vannetyöt paikan päällä, ja renkaat saadaan vaihdettua jopa puolessa tunnissa. Huolto-auto on suunniteltu palvelemaan kuorma-autojen, linja-autot, rekkojen ja yhdistelmäajoneuvojen renkaiden vaihtoja. Palvelu on työturvallinen, sillä huoltoautoissa on todella tehokkaat majakat ja valot.
Rengasrikkopalvelu on todella joustavaa, sillä valtakunnallinen puhelinpalvelu toimii 24/7.
Palvelupyynnön tekeminen on helppoa: kuljettaja voi tilata huollon puhelimitse numerosta +358 10 401 247. Päivystyspalvelu toimii Suomen lisäksi Pohjoismaissa ja koko Euroopassa, jossa palvelu hoituu yhteistyökumppanien kautta, ja asiakas saa heti sähköisen rengasraportin.
Jos kiinnostuit palvelusta, ota yhteyttä aluemyyntiimme tai suoraan palvelupisteeseen.