Traficomin tilastot kertovat, että vuoden 2022 kesäkuun loppuun mennessä sähkökäyttöisten autojen määrä Suomessa oli noussut jo yli 125 000. Näistä lähes 33 000 oli sähköautoja ja loput ladattavia hybridejä. Tämä kattaa vasta muutamia prosentteja Suomen koko autokannasta, mutta sähköllä toimivien autojen määrä jatkaa kasvamistaan. Tavoitteena on, että vuonna 2030 Suomen teillä liikkuisi jo 700 000 sähkökäyttöistä henkilöautoa. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi kansalaisia on kannustettu sähköauton hankintaan esimerkiksi hankintatuen sekä sähköauton kevennetyn verotuksen avulla.
Mikä on sähköauton ja hybridin ero?
Puhuttaessa sähköautoista esiin nousevat usein myös hybridiautot. Mutta mikä hybridi tarkalleen on? Siinä missä sähköauto kulkee vain sähköllä, hyödyntäen auton akkua, hybridissä yhdistyy nimensä mukaisesti kaksi eri voimanlähdettä: sähkö- ja polttomoottori. Hybridiauton kahden erillisen moottorin ansiosta autolla voidaan ajaa käyttämällä sähköä, minkä lisäksi tarvittaessa polttomoottori voi tarvittaessa tukea sähkömoottoria.
Hybridit voidaan vielä jakaa kahteen eri tyyppiin: ladattaviin ja täyshybrideihin. Näissä erona on se, että täyshybridiä ei voida ladata, kuten sähköautoa tai ladattavaa hybridiä. Sen sijaan täyshybridissä sähkömoottori latautuu polttomoottorin avulla sekä auton ollessa liikkeessä. Tästä syystä täyshybridillä ei ole mahdollista ajaa yhtä pitkiä matkoja pelkän auton sähkömoottorin avulla kuin ladattavalla hybridillä. Täyshybridi on siitä huolimatta hyvä tapa vähentää autoilun päästöjä.
Kuluvatko sähköautojen renkaat nopeammin?
Liikkeellä on yleinen käsitys, että sähköauton renkaat kuluvat tavallisen polttomoottorilla kulkevan auton renkaita nopeammin. Onko väitteessä mitään perää? Yksi syy uskomukselle on sähköauton paino: auton akku tekee sähköautosta painavamman. Akun tuoman ylimääräisen painon lisäksi sähköautoissa on polttomoottorilla kulkeviin autoihin verrattuna usein enemmän vääntöä. Tämän sanotaan olevan toinen syy renkaiden ennenaikaiselle kulumiselle.
Koska sähköautossa on painavampi akku, auto myös pysähtyy hitaammin. Oikealla rengasvalinnalla onkin tästä syystä suuri merkitys myös turvallisuuden kannalta. Valitsemalla sähköautolle tarkoitetut renkaat autoilijan ei kuitenkaan tarvitse murehtia renkaiden ennenaikaisesta kulumisesta. Sähköauton renkaissa on otettu huomioon sähköauton teho sekä painava akku. Kannattaa myös ottaa huomioon, että omalla ajotavalla voi vaikuttaa siihen, miten nopeasti rengas kuluu.
EU:n rengasmerkinnät ja renkaiden taloudellisuus
Halutessasi sähköautoosi taloudelliset renkaat, joiden avulla vähentää autoilun polttoaineenkulutusta, tutustu tarkemmin EU:n rengasmerkintöihin. Rengasmerkinnöistä selviää renkaan polttoainetaloudellisuus eli kuinka matala renkaiden vierintävastus on. Mitä matalampi vierintävastus, sitä taloudellisemmat ja täten ympäristöystävällisemmät kyseiset renkaat ovat. Sähköautojen ongelmana pidetään usein niiden lyhyempää toimintasädettä akun rajallisen varauksen vuoksi. Valitsemalla renkaat, joissa on matala vierintävastus, myös sähköauton toimintasäde yhdellä latauksella laajenee.
Renkaiden polttoainetaloudellisuus ilmoitetaan asteikolla A:sta E:hen. Ajettaessa tavallisella polttomoottoriautolla, valitsemalla renkaan, joka on EU:n rengasmerkintöjen mukaan parasta A-luokkaa, voit säästää jopa 0,1 litraa polttoainetta sadalla kilometrillä verrattuna B-luokan renkaaseen. Ero on vielä merkittävämpi A- ja E-luokkien välillä. Kun kyseessä on raskaalla akulla varustettu sähköauto, renkaasta kannattaa tarkistaa myös sen kuormitusluokka. Lue lisää rengasmerkinnöistä.
Sähköauton hyötyjä
- Taloudellisuus. Vaikka sähköautot ovat vielä toistaiseksi kalliimpia ajoneuvoja, syntyy sähköautoilusta pidemmällä aikavälillä säästöjä. Sähkö on edullisempi voimanlähde autolle bensaan ja dieseliin verrattuna, joten sähköautolla ajavan autoilijan lompakko kiittää.
- Ympäristöystävällisyys. Autoilun päästöt ovat kaikkien autoilijoiden tiedossa. Polttomoottorilla kulkevan auton hiilidioksidipäästöt ovat huomattavasti suuremmat sähköautolla ajamiseen verrattuna. Sähkö ei tietenkään synny tyhjästä, mutta sen päästöt ovat silti pienemmät.
- Hiljaisuus ja ajomukavuus. Jokainen sähköautolla ajanut tai sellaisen kyydissä ollut tietää, että sähköautot ovat hiljaisia.
- Tehokkuus. Sähköautoissa on paljon vääntöä ja tehoa, jolloin esimerkiksi liikkeellelähdöt ja kiihdyttäminen tapahtuvat nopeasti.
- Sähköauton kevennetty verotus. Vuoden 2022 alussa uusista sähköautoista poistui niistä maksettava autovero. Tämän lisäksi sähköauton ostaja voi saada valtiolta hankintatukea sähköauton ostoon.
Osta sähköauton renkaat Vianorista
Erinomainen rengas sähköautoon on esimerkiksi Nokian Tyres Hakka Green 3. Sähköauton toimintasädettä auttaa pidentämään esimerkiksi Hakka Green 3 -renkaan matala vierintävastus. Sen lisäksi, että renkaan märkäpitoluokitus on parasta A-luokkaa, renkaasta on saatavilla kokoja, joissa myös polttoainetaloudellisuuden luokitus on paras mahdollinen. Hakka Green 3 myös kestää pitkään eikä kulu ennenaikaisesti: sen kulumiskestävyys on jopa 35 prosenttia edeltäjäänsä parempi. Tämä on merkittävä kasvu kulumiskestävyydessä, joka vastaa jopa 10 000 lisäajokilometriä.
Valitse laadukkaat renkaat sähköautoosi Vianorin valikoimasta. Voit etsiä omaan sähköautoosi tai hybridiin sopivia renkaita rengashakumme avulla. Haku antaa listan sopivia renkaita autosi rekisteritunnuksen, mallin ja renkaan koon perusteella. Halutessasi voit myös kääntyä osaavien ammattilaistemme puoleen, mikäli oikean renkaan valinta mietityttää. Lähimmän Vianor palvelupisteen löydät helposti verkosta. Tutustu myös kattavaan valikoimaamme vanteita, josta löydät sopivat vanteet tunnetuilta merkeiltä myös sähköautoosi.
