Autonrenkaat eivät ole vain pala kumia – Tulevaisuudessa renkaat viestivät keskenään ja voivat jopa varoittaa kuljettajaa jäästä

01.03.2020

Rengasteollisuudessa kehitystä vauhdittavat erityisesti ympäristönäkökulmat ja digitaalisuus. Merkittävimmät päästövähennykset saadaan vierintävastusta vähentämällä ja tuotannon energiankäyttöä optimoimalla. Tulevaisuudessa autonrenkaat saavat älyä sisäänsä ja ne voidaan valmistaa hyödyntämällä täysin uusia materiaaleja.

Uusi vuosikymmen on houkuttanut eri tahoja antamaan arvionsa tulevaisuuden käänteistä. Nokian Renkailla alan trendejä seurataan tiiviisti, sillä renkaiden on vastattava autojen uusien ominaisuuksien tuomiin vaatimuksiin. Autoalan suurin kehityssuunta tällä hetkellä on sähköautojen yleistyminen.

– Autojen massat ovat kasvaneet ja tehot lisääntyvät, joten myös rengaskokojen täytyy kasvaa. Painavien autojen osalta on huomioitava renkaiden ajovakaus, hiljaisuus ja ajomukavuus. Myös vierintävastuksen vähentäminen on tärkeää auton toimintasäteen lisäämiseksi, Nokian Renkaiden tuotekehitysjohtaja Olli Seppälä sanoo.

Vierintävastuksen vähentäminen on suurin rengasteollisuuden ilmastoteko, sillä sen avulla myös polttomoottoriautot kuluttavat vähemmän polttoainetta. Nokian Renkaat on onnistunut vähentämään vierintävastusta 8 % vuoden 2013 tasosta, joka vastaa vuositasolla noin 65 000 auton pakokaasuja.

– Aina tuntuu, että nyt on kaikki konstit käytetty vierintävastuksen vähentämiseksi, mutta uskon, että tulevaisuudessa vierintävastusta saadaan vieläkin pienemmäksi. Jos haluaa ajaa mahdollisimman ympäristöystävällisillä renkailla, kannattaa valita A-luokan vierintävastuksella merkityt renkaat, Seppälä sanoo.

Nokian Renkailla EU:n rengasluokituksen A-luokan vierintävastuksen renkaita ovat esimerkiksi tietyt nastattomat Nokian Hakkapeliitta R3 -talvirenkaat ja Nokian Hakka Green 2 -kesärenkaat. A-luokan laaturengas oikealla ilmanpaineella voi säästää jopa 0,5 litraa polttoainetta 100 kilometrillä verrattuna matalimman luokan renkaaseen.

Uusia ratkaisuja renkaiden valmistukseen

Vierintävastuksen vähentäminen ei ole ainut tuotekehityksen innovaatio, jolla päästöjä voidaan vähentää. Tavoitteena on valmistaa mahdollisimman kestäviä renkaita, jotta renkaiden käyttöikää voidaan pidentää. Renkaan kumiseokseen haetaankin jatkuvasti uusia ratkaisuja. Kestävyyden ohella tavoitteena on lisätä uusiutuvien materiaalien osuutta. 

– Luonnonkumi on uusiutuva materiaali, mutta sen rinnalle etsitään muita biomateriaaleja. Tällä hetkellä tutkimme guayule-kasvin käyttömahdollisuuksia. Guayule kasvaa erittäin karuissa oloissa, jolloin se antaisi uusia mahdollisuuksia viljelijöille haastavissa olosuhteissa. Myös fossiilisesta öljystä tullaan luopumaan renkaiden valmistuksessa todennäköisesti jollain aikataululla, Nokian Renkaiden laatu- ja vastuullisuusjohtaja Teppo Huovila ennustaa.

Digitaalisuus lisää turvallisuutta

Toinen alaa määrittävä tulevaisuuden trendi on kuljettajaa avustavan tekniikan lisääntyminen ja digitaalisuus. Autonrenkaiden osalta digitalisuus tulee lisääntymään renkaisiin lisättävien antureiden myötä.

– Renkaan anturointi mahdollistaa autosta toiseen tapahtuvan automaattisen kommunikaation, jossa tietoa välittyy muun muassa tien liukkaista kohdista tai muusta poikkeavasta. Turvallisuus tulee lisääntymään renkaiden ”älyn” myötä, kun renkaat keräävät tietoa ympäristöstä ja voivat varautua tilanteisiin jo ennen kuljettajan havaintoa, Teppo Huovila ennustaa.

Vastuullisuus on aktiivisia tekoja

Niin kuin muillakin aloilla, myös rengasteollisuudessa vastuullisuus ja koko tuotantoketjun läpinäkyvyys on yhä tärkeämpää. Usein ajatellaan, että auton renkaiden valmistus aiheuttaa suuria kemikaalipäästöjä. Näin ei kuitenkaan ole, vaan renkaiden valmistuksen päästöt aiheutuvat pääasiassa energiankäytöstä. Nokian Renkailla on tehty isoja panostuksia muun muassa kasvihuonepäästöjen vähentämiseen.

– Olemme onnistuneet vähentämään kasvihuonepäästöjä 38 % viimeisen viiden vuoden aikana. Suomessa ostamme toimintoihimme vain CO2-vapaata sähköenergiaa ja uudessa Yhdysvalloissa sijaitsevassa Daytonin-tehtaassamme on aurinkovoimala. Henkilöautonrenkaiden valmistus on ollut liuotinvapaata jo useita vuosia. Tehtaan ympäristössä voi olla jotain hajuhaittoja, mutta mitään myrkkyjä ei mene luontoon, Teppo Huovila oikoo väärinkäsityksiä.  

Nokian Renkailla vastuullisuutta kehitetään aktiivisesti läpi konsernin ja yhtiö kuuluu ylimpään 10 prosenttiin maailman vastuullisimmista yrityksistä: vuonna 2019 yhtiö nousi RobecoSAMin Vastuullisuuden vuosikirjassa hopealuokkaan ja valittiin jo kolmatta vuotta peräkkäin Dow Jonesin kestävän kehityksen DJSI World -indeksiin sekä tiukkarajaisempaan DJSI Europe -indeksiin. 


Uutiset

Lokakuu, 2020

Suomalaiset arvostavat talvirenkaissa eniten turvallisuutta – lue vinkit sähköauton rengasvalintaan

Ennakoiva talvirenkaiden vaihtaminen lisää turvallisuutta

 


Syyskuu, 2020

Meillä voi asioida turvallisesti

Ohjauskulmien tarkastaminen ennen talvirenkaiden vaihtoa säästää renkaita ja lisää liikenneturvallisuutta

Seitsemän vinkkiä turvalliseen ajoon sateisilla syysteillä: näin toimit välttääksesi vesiliirron

 


Elokuu, 2020

64 % suomalaisista ajoi tänä kesänä hyväkuntoisilla renkailla – Renkaiden turvallisuus punnitaan syksyn sadekeleillä

Vianor muuttaa rengas- ja autohuoltoalaa digitalisaatiolla – kuluttajille vaivattomuutta, yritysasiakkaille liiketoiminnan tehostumista

 


Toukokuu, 2020

Tieturvallisuusviikko Vianoreissa 11.-16. toukokuuta: ilmainen rengastarkastus kaikille autoille

Suomalaiset arvostavat kesärenkaissa eniten turvallisuutta – siitä huolimatta 125 000 autossa on kesällä talvirenkaat

 


Huhtikuu, 2020

Uudenlainen autohuollon palvelu tekee huollattamisesta vaivatonta – ”Myös perinteisten alojen täytyy muuttua asiakaslähtöisemmiksi”

Laaturenkailla turvallisuutta kesäteille – pienempi polttoaineenkulutus tuo myös säästöä

Oikeanlainen säilytys pidentää renkaiden käyttöikää – viisi vinkkiä renkaiden säilytykseen

 


Maaliskuu, 2020

Vianor is actively monitoring the corona situation

Vianor kiinnittää erityishuomiota riskiryhmien turvallisuuteen: ”Renkaanvaihto onnistuu kokonaan ilman kontaktia”

Miksi kesärenkaiden täytyy olla hyvässä kunnossa? – Lue kuusi vinkkiä kesärenkaiden turvallisuuden varmistamiseen

Talven kriittisimmät kilometrit ajetaan jäällä – siksi välikelin renkaat eivät toimi Suomessa

Autonrenkaat eivät ole vain pala kumia – Tulevaisuudessa renkaat viestivät keskenään ja voivat jopa varoittaa kuljettajaa jäästä

 


Helmikuu, 2020

Askel kohti vihreämpää rengasalaa: Vianor tarjoaa ensimmäisenä alan toimijana valtaosin biomateriaalista valmistettuja rengaspusseja asiakkailleen

Poissaoloon johtaneet työtapaturmat vähenivät viime vuonna 69 prosenttia Vianor Oy:ssä – ”Haluamme parantaa rengasalan turvallisuutta yhteistyössä muiden kanssa”

 


Tammikuu, 2020

Suurin osa suomalaisista ajaa tänä talvena hyväkuntoisilla renkailla

 


Joulukuu, 2019

Tee joulun automatkat hyvillä mielin – Näillä vinkeillä pukkikin pääsee turvallisesti perille

EU:n rengasmerkintä uudistuu: Jääpitomerkintä helpottaa kuluttajien talvirengasvalintaa ja parantaa liikenneturvallisuutta

 


Lokakuu, 2019

Sähköautoihin liittyy yleinen harhaluulo – todellisuudessa renkaat kestävät pitkään

Katumaasturi vaatii talvirenkailta enemmän kuin henkilöauto

Syyshämärä lisää riistakolaririskiä - Hyvät renkaat voivat pelastaa törmäykseltä

Nastat vai kitkat? – 5 väitettä talvirenkaiden valinnasta

Nokian Hakkapeliitta LT3 ja Nokian Hakkapeliitta R3: Uuden sukupolven talvirenkaat tarjoavat turvaa kaikilla keleillä

 


Syyskuu, 2019

Vesiliirtoriski kasvaa syksyn sateisilla teillä – renkaan urasyvyys ja kuljettajan ajotapa merkitsevät renkaan märkäpitoluokkaa enemmän

Pika-aituri Reetta Hurske kokeili SnapSkania: ”Renkaiden tarkistaminen on tehty tosi helpoksi”

 


Heinäkuu, 2019

Kesän roadtrip tiedossa? – Hyvät renkaat tuovat turvaa ja pienentävät matkalaskua

 


Kesäkuu, 2019

Kesälomareissulle autolla: ”Paras reitti ei aina kulje moottoritietä pitkin”

Oikeilla rengasvalinnoilla voit vähentää kasvihuonekaasupäästöjä – Nokian Renkaat panostaa vihreämpiin renkaisiin

 


Toukokuu, 2019

Talvirenkaiden kesäkäyttö on lisääntymässä – näistä syistä se ei kannata

 


Huhtikuu, 2019

3 syytä tarkistaa ilmanpaineet renkaanvaihdon yhteydessä

 


Maaliskuu, 2019

Uudet renkaat netistä vai myymälästä? Lue vinkit onnistuneisiin ostoksiin

Kesärengaskausi lähestyy – Tiukassa tilanteessa laaturengas on korvaamaton

 


Tammikuu, 2019

Mielenrauhaa talviurakointiin: Nokian Hakkapeliitta LT3 – uusi premium-talvirengas kevytkuorma-autoihin

Ääriolojen mestarit Grönlannissa - Nokian Hakkapeliitoilla jäätikön yli

Miksi ilmastointilaitetta tulee käyttää myös talvisin?

 


Joulukuu, 2018

Aja turvallisesti joululiikenteessä – Valmistaudu matkaan ammattilaisen vinkeillä

Äly on osa renkaan tulevaisuutta – Autoilija toivoo keliin reagoivaa rengasta

Jännittääkö talviautoilu? – Ajovinkit kokemattomille kuljettajille

 


Lokakuu, 2018

Rengasvertailut: Nokian Hakkapeliitat tasapainoisia kelissä kuin kelissä

Urasyvyyden tarkistaminen ei riitä – ammattilaisten neuvoilla autoon turvalliset renkaat

Nokian Armor Gard 2 -kaivinkonerengas saa uuden kokovaihtoehdon

Pidennä renkaiden käyttöikää: säilytä viileässä, kuivassa ja pimeässä paikassa

 


Syyskuu, 2018

Nokian Hakkapeliitta R3 ja Nokian Hakkapeliitta R3 SUV: Uudet Nokian Hakkapeliitat tuovat nastatonta pitoa ja ajomukavuutta talviteille

Nokian Renkaiden SnapSkan-palvelun tulokset kertovat karun totuuden: Jopa 13 prosenttia autoilijoista uhmaa syksyn sateita vaarallisilla kesärenkailla

Nokian Renkaat jälleen Dow Jonesin kestävän kehityksen DJSI World -indeksiin – nousi myös DJSI Europe -indeksiin

Vesi tiellä viestii vaarasta: Vältä vesiliirto – toimi näin ratissa ja ennen autoon astumista

Korotettu kantavuusindeksi Gitin volyymikuljetuksiin tarkoitetuissa renkaissa

Menikö hermot? Kiivas ajotapa polttaa kumia ja bensaa

 


Elokuu, 2018

Nokian Renkaat esittelee uuden rengasperheen tie- ja maastokäyttöön

Äärimmäistä pitoa perävaunuille – Nokian Hakkapeliitta Truck T viimeistelee Nokian Renkaiden talvirengastuoteperheen

 


Heinäkuu, 2018

Sähköautoilija, näin saat renkaistasi enemmän irti

 


Kesäkuu, 2018

”Varo moottorikelkkaa mökkitiellä!” – Vältä kesäloman yllättävät liikennevahingot

Unohda ura – vinkit mukavampaan kesäautoiluun

 


Toukokuu, 2018

Nokian Renkaat aloittaa teknologiakeskuksen rakentamisen Espanjassa

Renkaiden kunnon tarkistaminen automatisoituu ja helpottuu sadoille tuhansille suomalaisille: Nokian Renkaiden SnapSkan-palvelu laajenee Suomessa

Giti Tire virallinen rengaspartneri FIA-sertifioidussa F3 Asian Championshipissä

 


Huhtikuu, 2018

”Vaimon autoon halvat renkaat ja nyppimällä nastat pois talvirenkaasta” – Mistä kannattaa säästää kesärengaskaupoilla ja mistä ei

Enemmän turvallisuutta ja mielenrauhaa – Renkaiden kuntoa tarkkailemalla maksimoit renkaiden käyttöiän

Laaturenkailla turvallisuutta ja ajomukavuutta: Parhaat vinkit kesän rengasvalintaan

Oletko valmis kesärengaskauteen? – Kokosimme muistilistan renkaanvaihtajan avuksi

 


Maaliskuu, 2018

Täysin uudistunut Nokian Hakka -kesärengasvalikoima on modernimpi ja kattavampi kuin koskaan

Nokian Armor Gard 2 -rengas vastaa urbaanien kaivuutyöympäristöjen haasteisiin

Giti Tire toimittaa ensiasennusrenkaat Seat Aronaan

Nokian Renkaat 120 vuotta – Talvirenkaiden kehittäjästä maailmanluokan liiketoiminnaksi

Uusi Nokian Hakka Black 2 palkintopallilla Tekniikan Maailman kesärengasvertailussa

Nokian Renkaiden uudistunut brändi tukee yhtiön kasvustrategiaa

Pitoa, kiitos! Näitä kahta asiaa suomalaiset arvostavat talvirenkaissaan

 


Helmikuu, 2018

Giti Tire toimittaa ensiasennusrenkaat uuteen VW Poloon Euroopassa

Nokian Renkaat valittu jälleen vastuullisimpien yritysten joukkoon

 


Tammikuu, 2018

Hallittua pitoa, mukavampaa menoa: Nokian Hakkapeliitta R3 ja Nokian Hakkapeliitta R3 SUV – mielenrauhaa pohjoisen talveen

Lisää kestävyyttä: Nokian Renkaat laajentaa Aramid-teknologian käyttöä myös paketti- ja matkailuautojen renkaisiin

Nokian Renkaat tuo markkinoille talvirengasvalikoimansa uudet huipputuotteet

 


Joulukuu, 2017

Nokian Raskaat Renkaat nostaa tuotantokapasiteettiaan 50 prosenttia, investoi 70 miljoonaa euroa Nokialle

Nokian Renkaat syventää yhteistyötä autonvalmistajien kanssa Keski-Euroopassa

 


Marraskuu, 2017

Traktoreita hyödyntävä maatalous ja urakointi nopean muutoksen edessä: Nokian Concept Tyre -konseptirengas vie uudelle aikakaudelle

Nokian Raskaat Renkaat Agritechnica 2017 -messuilla: Kestävyyttä, johon voit luottaa – korkea laatu kohtaa tulevaisuuden innovaatiot

Giti Tire teki OE-sopimuksen Renault Groupin kanssa

 


Lokakuu, 2017

Vianor ja Kal Tiren Mining Tire Group yhdistävät vahvuutensa

Nokian Renkaat yhteistyökumppaniksi Suomen ensimmäiseen IRONMAN-triathlontapahtumaan

Laaturengas kannattaa valita turvallisuussyistä myös kakkosautoon

 


Helmikuu, 2017

Vianor ja Bridgestone solmivat jakelusopimuksen yksinoikeudella kolmeen Pohjoismaahan
Kaksi rengasalan huippuosaajaa, rengas- ja autonhuoltoketju Vianor sekä maailman suurin rengas- ja kumiyhtiö Bridgestone, solmivat yhteistyösopimuksen.

 


Marraskuu, 2016

Nokian Renkaiden uusi, nopea ja vaivaton autonrenkaiden SnapSkan-skannauspalvelu edistää tulevaisuudessa miljoonien ihmisten liikenneturvallisuutta
Nokian Renkaiden yhdessä Vianorin kanssa toteuttama uusi SnapSkan-teknologia kertoo autoilijalle renkaiden urasyvyyden ja milloin on aika vaihtaa renkaat.