Ilmastointilaitteen käyttö kannattaa myös talvisin – Estä laitteen turhat viat ja vähennä ikkunoiden huurtumista

12.01.2021

Ilmastointilaitteesta tulee helposti mieleen kesä ja kuuman auton viilentäminen. Laitetta on kuitenkin hyvä käyttää säännöllisesti talvisinkin, jotta se pysyy kunnossa ja jotta auton ikkunat huurtuisivat kylmällä säällä vähemmän. Myös raitisilmasuodattimen kunto vaikuttaa siihen, miten helposti ikkunat menevät huuruun.

Automaattisen ilmastointilaitteen voi hyvin pitää päällä koko talvikauden. Monissa autoissa automatiikka estää ilmastoinnin toimimisen pakkasella, mutta ilmastointilaite lähtee kuitenkin toimimaan helposti, kun auto on jonkin aikaa esimerkiksi lämpimässä parkkihallissa.

– Ilmastointilaitteen talvikäytön välitön hyöty on se, että ikkunoiden huurtuminen kylmällä säällä vähenee, sillä laite kuivattaa autoon sisälle tulevaa ilmaa ja samalla poistaa kosteutta auton sisältä. Tämä lisää näkyvyyttä, jota pimeään talviaikaan ja liukkailla keleillä erityisesti tarvitaan, sanoo rengas- ja autonhuoltoketju Vianorin autonhuollon päällikkö Pekka Alanko.

Ilmastointi ei välttämättä lähde toimimaan itsestään parkkihallista poistuttaessa, mutta jos automaatti-ilmastoinnilla varustetun auton lämmityslaitteen laittaa hetkeksi huurteenpoistoasentoon, kompressori käynnistyy, mikäli auton järjestelmä sen muiden olosuhteiden puolesta sallii. Manuaalisella ilmastoinnilla varustetuissa autoissa käyttäjä saattaa joutua vielä erikseen laittamaan ilmastoinnin päälle AC-katkaisijasta.

Säännöllinen käyttö estää ilmastointilaitteen jumiutumisen ja auttaa välttämään ylimääräiset huollot

Ilmastointilaitteen käyttäminen säännöllisesti myös talviaikaan pitää laitteen paremmassa kunnossa ja auttaa välttämään käyttämättömyydestä johtuvat huoltotarpeet.

– Lyhytaikainenkin ilmastointilaitteen käyttäminen laittaa laitteen öljyt liikkeelle ja siten voitelee kompressoria ja tiivisteitä. Tämä estää laitteen jumiutumisen ja tiivisteiden kuivumisen, jolloin laite pysyy paremmin kunnossa, Alanko kertoo.

Ilmastointilaite on joka tapauksessa syytä huollattaa kahden vuoden välein. Huollossa vanha kylmäaine poistetaan järjestelmästä, minkä jälkeen järjestelmä alipaineistetaan kosteuden poistamiseksi. Tämä auttaa ehkäisemään korroosiota. Tyhjennyksen ja alipaineistuksen jälkeen kylmäaine jälleen täytetään ja järjestelmään lisätään öljyä.

– Järjestelmän kosteudesta johtuva korroosio voi vaurioittaa esimerkiksi kompressoria tai paisuntaventtiilliä ja siten laskea järjestelmän tehoa. Pahimmillaan vauriot estävät ilmastointilaitteen toiminnan kokonaan, sanoo Alanko.

Sisäilmansuodattimen vaihto vähentää ikkunoiden huurtumista

Myös auton sisäilmansuodattimen kuntoon kannattaa kiinnittää huomiota. Suodatin on hyvä vaihtaa, jos edellisestä kerrasta on kulunut yli vuosi.

– Suodattimen vaihto tekee autolla ajamisesta miellyttävämpää. Tukkeutunut ja tai kostea sisäilmansuodatin heikentää ilman kiertoa auton sisällä, jolloin ikkunat huurtuvat talvisin helpommin. Toimiva suodatin poistaa katupölyn ja siitepölyn auton sisäilmasta lähes täysin, mikä lisää ajomukavuutta keväällä ja kesällä, Alanko sanoo.


Uutiset

Tammikuu, 2021

Ilmastointilaitteen käyttö kannattaa myös talvisin – Estä laitteen turhat viat ja vähennä ikkunoiden huurtumista

 


Joulukuu, 2020

Näin hidastat talvirenkaiden kulumista – samankin auton eri renkaiden välillä voi olla valtava ero

Näin pidät autosi akun kunnossa kylmällä – lue vinkit akun toimintakyvyn säilyttämiseen

 


Marraskuu, 2020

Yksillä renkailla ei pärjää Suomessa ympäri vuoden – Näin valitset turvalliset talvirenkaat

 


Lokakuu, 2020

Suomalaiset arvostavat talvirenkaissa eniten turvallisuutta – lue vinkit sähköauton rengasvalintaan

Ennakoiva talvirenkaiden vaihtaminen lisää turvallisuutta

 


Syyskuu, 2020

Meillä voi asioida turvallisesti

Ohjauskulmien tarkastaminen ennen talvirenkaiden vaihtoa säästää renkaita ja lisää liikenneturvallisuutta

Seitsemän vinkkiä turvalliseen ajoon sateisilla syysteillä: näin toimit välttääksesi vesiliirron

 


Elokuu, 2020

64 % suomalaisista ajoi tänä kesänä hyväkuntoisilla renkailla – Renkaiden turvallisuus punnitaan syksyn sadekeleillä

Vianor muuttaa rengas- ja autohuoltoalaa digitalisaatiolla – kuluttajille vaivattomuutta, yritysasiakkaille liiketoiminnan tehostumista

 


Toukokuu, 2020

Tieturvallisuusviikko Vianoreissa 11.-16. toukokuuta: ilmainen rengastarkastus kaikille autoille

Suomalaiset arvostavat kesärenkaissa eniten turvallisuutta – siitä huolimatta 125 000 autossa on kesällä talvirenkaat

 


Huhtikuu, 2020

Uudenlainen autohuollon palvelu tekee huollattamisesta vaivatonta – ”Myös perinteisten alojen täytyy muuttua asiakaslähtöisemmiksi”

Laaturenkailla turvallisuutta kesäteille – pienempi polttoaineenkulutus tuo myös säästöä

Oikeanlainen säilytys pidentää renkaiden käyttöikää – viisi vinkkiä renkaiden säilytykseen

 


Maaliskuu, 2020

Vianor is actively monitoring the corona situation

Vianor kiinnittää erityishuomiota riskiryhmien turvallisuuteen: ”Renkaanvaihto onnistuu kokonaan ilman kontaktia”

Miksi kesärenkaiden täytyy olla hyvässä kunnossa? – Lue kuusi vinkkiä kesärenkaiden turvallisuuden varmistamiseen

Talven kriittisimmät kilometrit ajetaan jäällä – siksi välikelin renkaat eivät toimi Suomessa

Autonrenkaat eivät ole vain pala kumia – Tulevaisuudessa renkaat viestivät keskenään ja voivat jopa varoittaa kuljettajaa jäästä

 


Helmikuu, 2020

Askel kohti vihreämpää rengasalaa: Vianor tarjoaa ensimmäisenä alan toimijana valtaosin biomateriaalista valmistettuja rengaspusseja asiakkailleen

Poissaoloon johtaneet työtapaturmat vähenivät viime vuonna 69 prosenttia Vianor Oy:ssä – ”Haluamme parantaa rengasalan turvallisuutta yhteistyössä muiden kanssa”

 


Tammikuu, 2020

Suurin osa suomalaisista ajaa tänä talvena hyväkuntoisilla renkailla

 


Joulukuu, 2019

Tee joulun automatkat hyvillä mielin – Näillä vinkeillä pukkikin pääsee turvallisesti perille

EU:n rengasmerkintä uudistuu: Jääpitomerkintä helpottaa kuluttajien talvirengasvalintaa ja parantaa liikenneturvallisuutta

 


Lokakuu, 2019

Sähköautoihin liittyy yleinen harhaluulo – todellisuudessa renkaat kestävät pitkään

Katumaasturi vaatii talvirenkailta enemmän kuin henkilöauto

Syyshämärä lisää riistakolaririskiä - Hyvät renkaat voivat pelastaa törmäykseltä

Nastat vai kitkat? – 5 väitettä talvirenkaiden valinnasta

Nokian Hakkapeliitta LT3 ja Nokian Hakkapeliitta R3: Uuden sukupolven talvirenkaat tarjoavat turvaa kaikilla keleillä

 


Syyskuu, 2019

Vesiliirtoriski kasvaa syksyn sateisilla teillä – renkaan urasyvyys ja kuljettajan ajotapa merkitsevät renkaan märkäpitoluokkaa enemmän

Pika-aituri Reetta Hurske kokeili SnapSkania: ”Renkaiden tarkistaminen on tehty tosi helpoksi”

 


Heinäkuu, 2019

Kesän roadtrip tiedossa? – Hyvät renkaat tuovat turvaa ja pienentävät matkalaskua

 


Kesäkuu, 2019

Kesälomareissulle autolla: ”Paras reitti ei aina kulje moottoritietä pitkin”

Oikeilla rengasvalinnoilla voit vähentää kasvihuonekaasupäästöjä – Nokian Renkaat panostaa vihreämpiin renkaisiin

 


Toukokuu, 2019

Talvirenkaiden kesäkäyttö on lisääntymässä – näistä syistä se ei kannata

 


Huhtikuu, 2019

3 syytä tarkistaa ilmanpaineet renkaanvaihdon yhteydessä

 


Maaliskuu, 2019

Uudet renkaat netistä vai myymälästä? Lue vinkit onnistuneisiin ostoksiin

Kesärengaskausi lähestyy – Tiukassa tilanteessa laaturengas on korvaamaton

 


Tammikuu, 2019

Mielenrauhaa talviurakointiin: Nokian Hakkapeliitta LT3 – uusi premium-talvirengas kevytkuorma-autoihin

Ääriolojen mestarit Grönlannissa - Nokian Hakkapeliitoilla jäätikön yli

 


Joulukuu, 2018

Aja turvallisesti joululiikenteessä – Valmistaudu matkaan ammattilaisen vinkeillä

Äly on osa renkaan tulevaisuutta – Autoilija toivoo keliin reagoivaa rengasta

Jännittääkö talviautoilu? – Ajovinkit kokemattomille kuljettajille

 


Lokakuu, 2018

Rengasvertailut: Nokian Hakkapeliitat tasapainoisia kelissä kuin kelissä

Urasyvyyden tarkistaminen ei riitä – ammattilaisten neuvoilla autoon turvalliset renkaat

Nokian Armor Gard 2 -kaivinkonerengas saa uuden kokovaihtoehdon

Pidennä renkaiden käyttöikää: säilytä viileässä, kuivassa ja pimeässä paikassa

 


Syyskuu, 2018

Nokian Hakkapeliitta R3 ja Nokian Hakkapeliitta R3 SUV: Uudet Nokian Hakkapeliitat tuovat nastatonta pitoa ja ajomukavuutta talviteille

Nokian Renkaiden SnapSkan-palvelun tulokset kertovat karun totuuden: Jopa 13 prosenttia autoilijoista uhmaa syksyn sateita vaarallisilla kesärenkailla

Nokian Renkaat jälleen Dow Jonesin kestävän kehityksen DJSI World -indeksiin – nousi myös DJSI Europe -indeksiin

Vesi tiellä viestii vaarasta: Vältä vesiliirto – toimi näin ratissa ja ennen autoon astumista

Korotettu kantavuusindeksi Gitin volyymikuljetuksiin tarkoitetuissa renkaissa

Menikö hermot? Kiivas ajotapa polttaa kumia ja bensaa

 


Elokuu, 2018

Nokian Renkaat esittelee uuden rengasperheen tie- ja maastokäyttöön

Äärimmäistä pitoa perävaunuille – Nokian Hakkapeliitta Truck T viimeistelee Nokian Renkaiden talvirengastuoteperheen

 


Heinäkuu, 2018

Sähköautoilija, näin saat renkaistasi enemmän irti

 


Kesäkuu, 2018

”Varo moottorikelkkaa mökkitiellä!” – Vältä kesäloman yllättävät liikennevahingot

Unohda ura – vinkit mukavampaan kesäautoiluun

 


Toukokuu, 2018

Nokian Renkaat aloittaa teknologiakeskuksen rakentamisen Espanjassa

Renkaiden kunnon tarkistaminen automatisoituu ja helpottuu sadoille tuhansille suomalaisille: Nokian Renkaiden SnapSkan-palvelu laajenee Suomessa

Giti Tire virallinen rengaspartneri FIA-sertifioidussa F3 Asian Championshipissä

 


Huhtikuu, 2018

”Vaimon autoon halvat renkaat ja nyppimällä nastat pois talvirenkaasta” – Mistä kannattaa säästää kesärengaskaupoilla ja mistä ei

Enemmän turvallisuutta ja mielenrauhaa – Renkaiden kuntoa tarkkailemalla maksimoit renkaiden käyttöiän

Laaturenkailla turvallisuutta ja ajomukavuutta: Parhaat vinkit kesän rengasvalintaan

Oletko valmis kesärengaskauteen? – Kokosimme muistilistan renkaanvaihtajan avuksi

 


Maaliskuu, 2018

Täysin uudistunut Nokian Hakka -kesärengasvalikoima on modernimpi ja kattavampi kuin koskaan

Nokian Armor Gard 2 -rengas vastaa urbaanien kaivuutyöympäristöjen haasteisiin

Giti Tire toimittaa ensiasennusrenkaat Seat Aronaan

Nokian Renkaat 120 vuotta – Talvirenkaiden kehittäjästä maailmanluokan liiketoiminnaksi

Uusi Nokian Hakka Black 2 palkintopallilla Tekniikan Maailman kesärengasvertailussa

Nokian Renkaiden uudistunut brändi tukee yhtiön kasvustrategiaa

Pitoa, kiitos! Näitä kahta asiaa suomalaiset arvostavat talvirenkaissaan

 


Helmikuu, 2018

Giti Tire toimittaa ensiasennusrenkaat uuteen VW Poloon Euroopassa

Nokian Renkaat valittu jälleen vastuullisimpien yritysten joukkoon

 


Tammikuu, 2018

Hallittua pitoa, mukavampaa menoa: Nokian Hakkapeliitta R3 ja Nokian Hakkapeliitta R3 SUV – mielenrauhaa pohjoisen talveen

Lisää kestävyyttä: Nokian Renkaat laajentaa Aramid-teknologian käyttöä myös paketti- ja matkailuautojen renkaisiin

Nokian Renkaat tuo markkinoille talvirengasvalikoimansa uudet huipputuotteet

 


Joulukuu, 2017

Nokian Raskaat Renkaat nostaa tuotantokapasiteettiaan 50 prosenttia, investoi 70 miljoonaa euroa Nokialle

Nokian Renkaat syventää yhteistyötä autonvalmistajien kanssa Keski-Euroopassa

 


Marraskuu, 2017

Traktoreita hyödyntävä maatalous ja urakointi nopean muutoksen edessä: Nokian Concept Tyre -konseptirengas vie uudelle aikakaudelle

Nokian Raskaat Renkaat Agritechnica 2017 -messuilla: Kestävyyttä, johon voit luottaa – korkea laatu kohtaa tulevaisuuden innovaatiot

Giti Tire teki OE-sopimuksen Renault Groupin kanssa

 


Lokakuu, 2017

Vianor ja Kal Tiren Mining Tire Group yhdistävät vahvuutensa

Nokian Renkaat yhteistyökumppaniksi Suomen ensimmäiseen IRONMAN-triathlontapahtumaan

Laaturengas kannattaa valita turvallisuussyistä myös kakkosautoon

 


Helmikuu, 2017

Vianor ja Bridgestone solmivat jakelusopimuksen yksinoikeudella kolmeen Pohjoismaahan
Kaksi rengasalan huippuosaajaa, rengas- ja autonhuoltoketju Vianor sekä maailman suurin rengas- ja kumiyhtiö Bridgestone, solmivat yhteistyösopimuksen.

Varastontyhjennys pärähti käyntiin!

Talvirenkaita ja autohuoltoja nyt alennetuin hinnoin. Toimi pian, tarjoukset ovat voimassa vain 14.2. saakka tai niin kauan kuin tuotteita riittää.

Katso tarjoukset >> ×