Pitoa, kiitos! Näitä kahta asiaa suomalaiset arvostavat talvirenkaissaan

01.03.2018

Suomalaisautoilija haluaa talvirenkailtaan ennen kaikkea pitoa. Jääpitoa pitää tärkeänä yli 70 prosenttia ja lumipitoakin reilut 60 prosenttia vastaajista, selviää Nokian Renkaiden teettämästä talvirengaskyselystä.

 

Jääpito nousee tärkeimmäksi talvirenkaan ominaisuudeksi vuosi vuoden jälkeen. Harva ajaakaan pelkästään täysin sulilla pää- ja kaupunkiteillä koko talvea. Liukkaita kelejä on koettu riittämiin myös tänä vuonna.

- Pitävä rengas antaa kyllä mielenrauhaa ja turvaa tienpäällä paljonkin. Hyvä, pitävä rengas tottelee kuskia ja korjaa jopa mahdollisia ohjausvirheitä, sanoo teknisen asiakaspalvelun päällikkö Matti Morri Nokian Renkailta.

Turvallisuuden lisäksi vastauksissa korostuu ajamisen laatu. Pidon jälkeen tärkeimmiksi ominaisuuksiksi nousevat ajomukavuus ja hiljainen rengasmelu. Edullinen hinta sitä vastoin mainitaan vain noin joka viidennessä vastauksessa.

Kehitteillä uusi merkintä kertomaan jääpidosta

Talvirenkaita on markkinoilla entistä kirjavampi joukko. Verkkokauppa ja autojen maahantuonti tuovat Suomeen myös talvikeleihimme sopimattomia renkaita. Esimerkiksi keskieurooppalaisiin ja pohjoismaisiin oloihin räätälöidyt talvirenkaat näyttävät keskenään hyvin samanlaisilta ja ostotilanteessa autoilijan on lähes mahdotonta erottaa niitä toisistaan. Pahimmassa tapauksessa vääränlaiset renkaat vaarantavat liikenneturvallisuutta.

- Meillä Suomessa, ja Pohjoismaissa yleisesti, tiellä voi olla paljonkin lunta, jäätä ja alijäähtynyttä vettä, jolloin renkaan täytyy pitää jäällä äärimmäisen hyvin. Keski-Euroopassa jääpidolla ei ole läheskään niin suuri merkitys ja juuri tästä syystä keskieurooppalaisen renkaan jääpitokyky on selkeästi meidän talvirenkaita heikompi. Liukkaalla tämä näkyy esimerkiksi huomattavasti pidempänä jarrutusmatkana.

Rengasala on tehnyt pitkään töitä sen eteen, että talvirenkaille saataisiin luotettava testi ja selkeä tapa osoittaa renkaan jääpitokyky. Asia on edennyt pitkälle ja jääpitotestille haetaan parhaillaan ISO-standardia. Jatkossa kuluttaja voisi tunnistaa jääpitotestin läpäisseen renkaan esimerkiksi rengastarrassa tai renkaan kyljessä olevasta jääpitomerkinnästä.

- Se, että talvikäyttöön hyväksyttyjen renkaiden talvipito-ominaisuudet pystytään osoittamaan selkeästi, helpottaa rengasvalintaa tekevää kuluttajaa. Samalla se karsii turvattomia talvirenkaita tehokkaasti pois markkinoilta, mikä parantaa kaikkien tielläliikkujien turvallisuutta, Morri toteaa.

Myös kuluttajat kokevat asian tärkeäksi. Nokian Renkaiden kyselyyn vastanneista valtaosa, lähes 80 prosenttia, kannattaa talvirenkaisiin uutta jääpitomerkintää.

Nokian Renkaiden kyselyyn vastasi joulu-tammikuun aikana yli 1 000 henkilöä. Tutkimus tehtiin nettikyselynä ja sen toteutti YouGov-tutkimuslaitos.


Uutiset

Toukokuu, 2022

Ennakkotilaukset ja uudelleenpinnoitus auttavat kuorma- ja linja-auton renkaiden ostajia syksyyn valmistautumisessa

Maailmanlaajuisten rahti- ja materiaaliongelmien vuoksi renkaista saattaa tulla markkinoilla pulaa tulevana syksynä. Toimitusaikojen pidentyessä ja hintojen noustessa on hyvä valmistautua syksyyn ajoissa. Ennakkotilaus on paras tapa varmistaa kohtuullinen hintataso ja renkaiden saatavuus. Koska hinnankorotukset ovat pinnoittamispuolella olleet maltillisempia ja saatavuus on hyvällä tasolla, on uudelleenpinnoitus kustannustehokas ja ympäristöystävällinen vaihtoehto kuorma- ja linja-auton renkaiden ostajille.


Huhtikuu, 2022

Maatalouden rengasvalinnat vaikuttavat niin ympäristöön kuin viljelyn kannattavuuteen

Maan rakenteen tiivistyminen vaikuttaa suoraan sadon määrään ja siten viljelyn tuottavuuteen. Tiivistymistä voidaan kuitenkin estää erilaisin keinoin, ja renkaat ovat tärkeä osa tätä työtä. Maatalousrenkaiden valinnalla voi siis vaikuttaa niin maaperän kuntoon kuin liiketoiminnan kannattavuuteen. Helppoutta ja ennakoitavuutta maatalouteen tuovat tänä päivänä myös digitaaliset älyrenkaat.


Maaliskuu, 2022

Routavauriot voivat vahingoittaa autoa pahasti - ohjauskulmien tarkistaminen saattaa olla aiheellista

Autoilijat kokevat nyt päivittäin, että kadut ja tiet ovat harvinaisen huonossa kunnossa. Isoja ja syviä kuoppia on runsaasti. Hyvällä tuurilla kuoppaan ajosta selviää pelkällä säikähdyksellä, mutta melko usein renkaiden ohjauskulmat saattavat vääristyä. Myös pahempia vahinkoja sattuu, jos syvään kuoppaan ajaa liian kovalla vauhdilla. Seurauksena voi olla jopa rengasrikko, ja myös jousitus tai iskunvaimentimet saattavat vahingoittua.





Lokakuu, 2021