Valittu palvelupiste "" ei tarjoa kaikkia valitsemiasi palveluita tai palveluita ei voi varata verkkosivujen kautta. Palvelut joita ei voi varata valitsemaasi palvelupisteeseen poistetaan ostoskoristasi.
Nokian Renkaat 120 vuotta – Talvirenkaiden kehittäjästä maailmanluokan liiketoiminnaksi
12.03.2018
Nokian Renkaat juhlii 120-vuotista historiaansa rengasteollisuuden suunnannäyttäjänä. Innovatiiviset tuotteet, luotettu brändi ja sitoutuminen asiakkaiden palvelemiseen ovat luoneet maailman pohjoisimmalle rengasvalmistajalle vahvan aseman markkinoilla. Yhtiö on kasvanut 120 vuodessa maailmanluokan liiketoiminnaksi, joka suuntaa tulevaisuuteen uudistuneena ja valmiina tarttumaan muuttuvan maailman tuomiin mahdollisuuksiin.
- Olemme ylpeitä juuristamme ja vahvasta perinnöstä, johon liittyvät olennaisesti teknologinen edelläkävijyys, korkea laatu ja hakkapeliitta-asenne. Vaativien olosuhteiden asiantuntijana olemme vuosikymmenten ajan edistäneet ja helpottaneet turvallista tiellä liikkumista. Tämän pohjan päälle on hyvä rakentaa entistä vahvempaa menestystarinaa yhdessä henkilöstömme, asiakkaidemme ja kumppaneidemme kanssa, sanoo Nokian Renkaiden toimitusjohtaja Hille Korhonen.
Nokian Renkaiden vaiheet muodostavat vahvan tarinan suomalaisen kumiteollisuuden historiasta. Vuonna 1898 Suomen Gummitehdas Osakeyhtiöstä alkunsa saanut yritys valmisti aluksi mm. kalosseja, kumitiivisteitä, erilaisia letkuja, poliisipamppuja ja myöhemmin myös pyöränrenkaita. Auton renkaiden valmistus tuli mukaan 1900-luvun alkupuolella, kun autokanta alkoi kasvaa.
Nokian Renkaiden ensimmäinen todellinen läpimurto rengasteollisuudessa tapahtui vuonna 1934, kun yhtiö kehitti maailman ensimmäisen talvirenkaan nimeltään Kelirengas. Kaksi vuotta myöhemmin valmistui ensimmäinen Hakkapeliitta, joka avasi tien kasvulle ja kansainvälisille markkinoille. Nokian Hakkapeliitta on ollut johtava talvirengasbrändi jo yli 80 vuoden ajan.
Uudistumisen kautta tulevaisuuteen
Tänä päivänä Nokian Renkaat on alansa kannattavin yhtiö, joka työllistää maailmanlaajuisesti 4 600 ammattilaista ja tekee noin 1,6 miljardin euron liikevaihtoa. Yhtiön valmistamia tuotteita myydään jo lähes 60 maassa. Uudentyyppiset liikkumisen muodot, digitaalisuus, ilmastonmuutos ja muut megatrendit haastavat alan toimijoita mutta tuovat samalla uusia kiinnostavia kasvun mahdollisuuksia.
- Pysymme alan kärjessä ainoastaan jatkuvan kehitystyön ja uudistumisen kautta. Tämä tarkoittaa laajentumista esimerkiksi perinteisten talvirengasmarkkinoiden ulkopuolelle sekä panostuksia palveluihin, jotka tekevät rengasasioiden hoitamisesta entistä vaivattomampaa. Aiomme jatkaa määrätietoista ja vastuullista työtä innovatiivisten ratkaisujen kehittämiseksi ja säilyttää kykymme reagoida nopeasti ja joustavasti ympärillä tapahtuviin muutoksiin, Korhonen sanoo.
Juhlavuoden kunniaksi Nokian Renkaat uudistaa myös brändiään. Uudistunut brändi ilmentää yhtiön pitkää historiaa, vastuullista toimintaa ja pohjoismaisia arvoja.
Kesä on aivan nurkan takana ja niin ovat myös lomareissut. Monet suuntaavat kesälle mökille, sukulaisille tai erilaisiin lomakohteisiin, jolloin kilometrejä kertyy nopeasti. Ennen tien päälle lähtöä kannattaakin tarkastaa, että niin auto kuin renkaat ovat kunnossa. Silloin matkanteko on mukavaa ja turvallista, ja koko lomaseurue kuljettaja mukaan lukien voi keskittyä nautiskelemaan reissusta. Turvallisuuden lisäksi renkaiden tarkastus voi säästää myös euroja, sillä väärillä rengaspaineilla ajaminen kasvattaa polttoaineenkulutusta.
Kevättä on saatu tänä vuonna odotella tavanomaista pidempään, mutta renkaanvaihtoaika alkaa viimein lähestyä. Nyt onkin hyvä aika tarkistaa kesärenkaiden kunto ja suunnata tarvittaessa rengaskaupoille. Renkaita valitessa kannattaa huomioida tärkeät perusasiat, jotta renkaat toimivat turvallisesti niin yllättävissä tilanteissa kuin Suomen vaihtelevissa kesäolosuhteissa. Alhaisen vierintävastuksen renkaat kerryttävät autoilijalle säästöjä polttoainekuluissa ja kasvattavat sähköautojen toimintasädettä.
Rengas- ja autohuoltoketju Vianorin rengashotelleissa mitattiin syys-helmikuun aikana ympäri Suomea yli 23 000 kuluttaja-asiakkaan auton renkaiden urasyvyys. Rengasdatan perusteella 67 % suomalaisista on säilytyksessä hyväkuntoiset kesärenkaat, joiden urasyvyys on yli 4 millimetriä. Parhaimmassa kunnossa olevat kesärenkaat löytyvät pääkaupunkiseudulta ja Turun seudulta. Renkaanvaihtoajan lähestyessä on hyvä tarkistaa myös kotivarastoissa säilytettyjen renkaiden kunto. Jos suunnitelmissa on vaihtaa kesärenkaat itse, kannattaa asennuksessa huomioida muutamat tärkeät perusasiat.
Säännöllinen moottoriöljyn vaihtaminen ehkäisee moottorin kulumista ja pienentää myös polttoaineenkulutusta. Joku saattaa ajatella, että öljynsuodattimen voi vaihtaa joka toisen öljynvaihdon yhteydessä, mutta itse asiassa öljyt kestävät suodatinta pidempään. Öljynvaihdosta ei ole suurtakaan hyötyä, jos autoon jätetään likainen suodatin. Myös öljyvalinnan kanssa on oltava todella tarkkana, sillä väärä öljy on välitön peruste moottorin takuun eväämiselle.
Auton akku rasittuu kovilla pakkasilla ja huonokuntoinen akku voi silloin hyytyä nopeastikin. Jotta auto ei jätä tien päälle kesken matkan tai käynnistymättä kokonaan, kannattaa akun kunto tarkastaa. On myös olemassa yksinkertaisia keinoja, joilla saat pidettyä akun toimintakykyisenä mahdollisimman pitkään - oli kyseessä sitten polttomoottorikäyttöinen auto tai hybridi.
Nykyaikaisista autoista löytyy suuri määrä erilaista autoilijan elämää helpottavaa teknologiaa. Tietotekniikka on integroitu autoihin täysin ja se mahdollistaa useiden lisävarusteiden sekä mukavuus- ja turvallisuusvarusteiden toiminnan. Kotimekaanikon kannalta autojen muutos on merkittävä, ja kannattaakin olla tarkkana, jos tarkoituksena on korjata tai huoltaa auto itse.
Polttoainekulut ovat tyypillisesti kuljetusyritysten toiseksi suurin kustannus palkkojen jälkeen, ja niillä on myös suora yhteys liikenteen päästöihin. Koska renkaiden vierintävastuksella on selkeä vaikutus polttoaineenkulutukseen, voi huomion kiinnittäminen ajoneuvon alle olla helppo tapa säästää sekä ympäristöä että rahaa.
Talvirenkaiden vaihdon yhteydessä kannattaa vilkaista, ovatko kesärenkaat kuluneet tasaisesti. Epätasaiseen kulumiseen saattavat olla syynä ohjauskulmien ongelmat tai vaurioituneet iskunvaimentimet. Hyvässä kunnossa olevat iskunvaimentimet tekevät ajosta paitsi mukavampaa, myös turvallisempaa.
Optimaaliset säilytysolosuhteet auttavat pitämään renkaan kumiseoksen ominaisuudet kunnossa ja renkaat pidempään turvallisina. Tärkeintä on säilyttää renkaat sisätiloissa suojassa auringonvalolta, kosteudelta ja esimerkiksi öljyiltä ja rasvoilta. Vääränlaiset säilytysolosuhteet lyhentävät renkaiden käyttöikää ja voivat jopa tuhota ne. Isompien rengaskokojen yleistyessä säilytystila käy monissa kodeissa vähiin ja siksi rengashotellipalveluiden kysyntä onkin kasvanut.
Syksyisten kelien myötä talvikin alkaa jo kolkutella nurkan takana. Parhaan turvan liukkailla ja lumisilla teillä tarjoavat luotettavat talvirenkaat, jotka ovat jokaisen yrityksen työntekijälle halpa henkivakuutus – turvallisuuden peruspilari, josta ei kannata tinkiä. Vianorissa talvirengasvalikoima on tänäkin vuonna maailmantilanteesta huolimatta laaja eivätkä tuotteet lopu varastosta. Olipa hakusessa minkä hintaluokan renkaat tahansa, Vianorista löytyy kattava tarjonta eri valmistajien tuotteita kaikenlaisiin tarpeisiin.
Syksyn lähestyessä auto on hyvä valmistella pimeitä ja sateisia kelejä varten. Valojen toiminta ja suuntaus kannattaa tarkistaa, sillä toimittamattomat tai väärin toimivat valot heikentävät liikenneturvallisuutta. Lisäksi tuulilasin ja pyyhkijänsulkien kunnon tarkistaminen on helppo tapa lisätä niin omaa kuin muidenkin turvallista matkantekoa. Nyt on myös oikea aika vilkaista kesärenkaiden kuntoa: riittääkö niissä pito, kun liikenteessä on paljon pieniä koululaisia, ja pystyvätkö renkaat vielä estämään vesiliirron sateisilla teillä?
Kesälomien lähestyessä on hyvä tarkistaa, että auto ja renkaat ovat kunnossa, jotta rattiin voi hypätä rennoin mielin. Varmistamalla perusasiat, kuten voimassa olevan katsastuksen ja toimivat valot, kesän automatkat sujuvat turvallisesti ja ilman ikäviä yllätyksiä. Reissuja suunnitellessa monia varmasti mietityttää polttoaineiden korkea hinta. Myös polttoaineenkulutukseen voi itse vaikuttaa yllättävänkin pienillä asioilla.
Väärät ohjauskulmat lisäävät polttoaineenkulutusta, kun renkaiden vierintävastuksesta tulee suurempi. Ne myös aiheuttavat renkaiden epätasaista kulumista ja heikentävät pidemmällä aikavälillä auton muita osia. Monikaan ei tiedä, että myös huoltamaton ilmastointijärjestelmä kasvattaa selvästi polttoaineenkulusta. Ilmastointijärjestelmän kylmäaineesta voi haihtua vuosittain jopa 10-15 prosenttia, mikä lisää kompressorin työtä ja vaikuttaa siten polttoaineenkulutukseen.
Maailmanlaajuisten rahti- ja materiaaliongelmien vuoksi renkaista saattaa tulla markkinoilla pulaa tulevana syksynä. Toimitusaikojen pidentyessä ja hintojen noustessa on hyvä valmistautua syksyyn ajoissa. Ennakkotilaus on paras tapa varmistaa kohtuullinen hintataso ja renkaiden saatavuus. Koska hinnankorotukset ovat pinnoittamispuolella olleet maltillisempia ja saatavuus on hyvällä tasolla, on uudelleenpinnoitus kustannustehokas ja ympäristöystävällinen vaihtoehto kuorma- ja linja-auton renkaiden ostajille.
Maan rakenteen tiivistyminen vaikuttaa suoraan sadon määrään ja siten viljelyn tuottavuuteen. Tiivistymistä voidaan kuitenkin estää erilaisin keinoin, ja renkaat ovat tärkeä osa tätä työtä. Maatalousrenkaiden valinnalla voi siis vaikuttaa niin maaperän kuntoon kuin liiketoiminnan kannattavuuteen. Helppoutta ja ennakoitavuutta maatalouteen tuovat tänä päivänä myös digitaaliset älyrenkaat.
Autoilijat kokevat nyt päivittäin, että kadut ja tiet ovat harvinaisen huonossa kunnossa. Isoja ja syviä kuoppia on runsaasti. Hyvällä tuurilla kuoppaan ajosta selviää pelkällä säikähdyksellä, mutta melko usein renkaiden ohjauskulmat saattavat vääristyä. Myös pahempia vahinkoja sattuu, jos syvään kuoppaan ajaa liian kovalla vauhdilla. Seurauksena voi olla jopa rengasrikko, ja myös jousitus tai iskunvaimentimet saattavat vahingoittua.
Vääränlaiset säilytysolosuhteet lyhentävät renkaiden käyttöikää ja voivat jopa tuhota ne. Jos renkaiden säilytykseen ei ole kotona tilaa ja renkaanvaihdon haluaa hoitaa helposti, rengashotelli on hyvä vaihtoehto.